perjantai 28. tammikuuta 2011

Vaivoja ja oireita

Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kipu. Lonkkia särkee varsinkin yön jälkeen, alaselässä oikealla kipinöi kauhea särky joka viiltää pitkälle pakaraan kun kumartelen tai kurkottelen yhtään ja häntäluu on melkein yhtä kipeä kuin se oli 15 vuotta sitten kun mursin sen kaatumalla rullaluistimilla.

Ai jai jai, oi voi voi...

Sain keskiviikkona lääkäriltä kipulääkkeet ja lähetteen akupunktiohoitoon mutta aamuinen käynti akuhoitajan paikkeilla olikin nopea pyrähdys koska hän ilmoitti ettei raskaana olevien naisten alaselkää hoida akuneuloilla. Riskit on liian suuret ja pahimmassa tapauksessa kohtu voi lamautua tai sikiölle voi aiheutua jotain verenkiertohäiriöitä. Olen toki kiitollinen että sanoi suoraan ettei hoitoja tee mutta harmittaa vietävästi kun olin kuvitellut saavani tuosta avun. Olen aiemmin saanut onnistunutta hoitoa alaselän jumeihin akupunktiosta.

Laitoin äsken lähetteen kirjoittaneelle lääkärille sähköpostilla pyynnön että muuttaisi akupunktiolähetteen tavan fysikaaliseksi lähetteeksi, pitäkää peukkuja että onnistuu ilman että joudun taas varaamaan aikaa ja raahautumaan paikalle.

Myös kohdun kannattimissa tai jossain siellä suunnalla on ollut havaittavissa viiltäviä kipuja varsinkin liikkeelle lähtiessä. Samoin rinnat on räjähtänyt valtavan kokoisiksi ja ovat siitä(kin) syystä todella kipeät.

Mutta päivääkään en vaihtaisi pois!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Rakenneultran kuulumiset

Rakenneultrassa kaikki hyvin! Nirppu on aktiivinen pieni ihmisenalku ja kätilö kehui kovasti että on hyvä merkki jos sikiö liikkuu paljon, se kertoo yleensä että on terve kun jaksaa kasvamisen lisäksi myös olla aktiivinen. Kätilö otti eri mittoja, reisiluusta, käsivarsista, kallosta ja selitti koko ajan mitä teki ja näki. Sydämessä oli neljä kammiota kuten kuuluukin, suonissa virtaukset oli kohdallaan ja pieni sydän sykki vahvasti. Kallokin oli mallillaan, silmät, leuka ja nenä. Vähän aikaa kätilö joutui metsästämään profiilia kasvoista koska Nirppu oli niin reipas liikkeissään ja viuhtoi käsiä naaman edessä. Napanuorassa virtaukset oli myöskin hyvät ja istukka oli hyvässä paikassa takana.

Kätilö kysyi halutaanko tietää sukupuoli, koska hän sen selvästi näki mutta päädyttiin siihen että odotetaan jännityksellä tietoa synnytykseen saakka ja jatketaan veikkailuja.

Oli kiva kokemus taas, vaikka kätilö oli eri kuin viimeksi niin tämäkin oli todella ihana, lämminhenkinen ja puhelias nainen. Jäi hyvä fiilis käynnistä.

Meille tulee vauva!

Parit tavarat jäi mun haaviin kun kipaistiin pikaisesti läheisellä itsepalvelukirppiksellä.



Tähtibody 62 cm (1 €)

Kahdet puolipotkuhousut 56 cm (1 € ja 1,5 €)

Kaksi ruoka/kuolalappua (0,50 € kpl) ja kylpykirja (0,80 €)

Skräppäys on hauskaa puuhaa!

Ystävän vinkistä aloin tekemään Nirpulle omaa leikekirjaa odotus- ja vauva-ajasta. Ja sepäs vasta onkin koukuttavaa puuhaa! Kävin ostamassa paikallisesta askarteluliikkeestä kierrevihkon, vihkollisen kuviollisia papereita, silkkunauhoja, nappeja, rusetteja, tarra-arkkeja ja liimaa ja sitten eikun hommiin. :)

A4:sen kokoisen kierrevihkon kansi on hauska tuplakansi jossa päällimmäisessä kannessa on keskellä neliskulmainen reikä ja siihen reiän kohtaan ajattelin kirjailla Nirpun kastenimen sitten kun sen aika on. Ensimmäiselle sivulle tulee päivämäärän lisäksi kuva elämäni ensimmäisestä raskaustestissä jossa ruudussa lukee 'Gravid Raskaana'. Toiselle sivulle jo askartelin ensimmäisen ultrakuvan, kehystin kuvan kuviollisella paperilla, liimailin rusetteja, perhostarroja, sydämiä ja kuvan yläpuolelle liimasin Vauva-lehdestä ottamani tekstin "ihana yllätys!"

Tuossa hommassa jos missä mieli kyllä lepää! Oon ihan koukussa jo.

Tänään iltapäivästä on vihdoin rakenneultra, kevyesti jännittää mutta silleen hyvällä tavalla.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Tärkeiden päivämäärien listaan muistiin

Mies tunsi eilen lapsensa ensimmäisen potkun kädellään mahan päältä. Oli aika herkkä ja liikuttava hetki. Miehen silmistä paistoi hämmästys ja rakkaus. Itkin.

Raskausviikolla 20+1

perjantai 21. tammikuuta 2011

Oho, onpa sulla jo iso maha!

Niin onkin, mitä sitten?! En tiedä miksi olen nyt niin herkkänä mutta jostain syystä en osaa ottaa mitenkään päin hyvällä tuota vatsan koon päivittelyä. Pitääkö minun nyt mennä vain tässä kohtaa itseeni vai voinko todeta että ihmettelijät on itse vähän törppöjä?

Miehelle uskalsin eilen räsähtää kun sängyn uumenista kommentoi muhkeaa mahaani ja mielestäni kommentin sävy ei ollut mieleinen. Oe woe! Pitkä matka vielä edessä ja hyvin aikaa loukkaantua kommentoinnista, huomenna alkaa 21. raskausviikko eli virallinen puoliväli ylittyy silloin. :)

torstai 20. tammikuuta 2011

Tyttö vai poika

Me olemme päättäneet että emme selvitä Nirpun sukupuolta ennakkoon vaan haluamme säilyttää jännityksen syntymään saakka. On kuitenkin hauska arvuutella ihmisten kanssa sukupuolta. Ja jos sukupuoli nyt vaikka ensi viikon rakenneultrassa vahingossa selviäisi niin ei se toki mikään suuri vahinko olisi.

Itse olen nähnyt unta (näen paljon enneunia joista suurin osa yleensä toteutuu) että saamme tyttövauvan. Mies taas on aivan varma että näki niskapoimu-ultrassa pienen pilin eli poikaa veikkaa. Monesti olen kyllä kuullut että äiti vaan jotenkin tietäisi kumpaa odottaa.

Sen lisäksi meille on veikattu poikaa siitä syystä että vatsani alkoi näkymään niin alkuvaiheessa. Nyt on veikattu työporukassa tyttöä koska vatsa on edestä päin levinnyt lantiolle. Ja sikiön korkeiden sykkeiden perusteella on myös veikattu tyttöä.

Minulla on suvussa melko tasaisesti tyttö- ja poikalapsia mutta miehen suvussa on yhtä tyttöserkkua lukuunottamatta saatu vain poikia.

Oletko sinä ottanut ennakkoon selvää sukupuolesta tai onko oma veikkaus osunut oikeaan?

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Maitoa jo?

Perjantaisissa labrakokeissa kaikki testit näytti negatiivista joten supistelujen syy ei ole ainakaan mikään tulehdus. Hyvä niin, että tuli sekin tutkittua.

Kovaa liikehdintää olen tuntenut vatsanahan alla ja olen yrittänyt kuvailla tuntemuksia miehelle joka jo niin paljon odottaa kokevansa itsekin elonmerkkejä Nirpusta. Ensi keskiviikkona iltapäivästä meillä on rakenneultra joten siellä onneksi mieskin pääsee taas näkemään että kyllä siellä mahassa todella joku pitää majaansa. :)

Eilen illalla suihkuun riisuessa huomasin jotakin nestettä rintaliiveissä nännien kohdalla ja nänneihin oli kuivunut jotakin vaaleaa töhnää. Muistin kuulleeni sanan "esimaito" ja sillä hieman googlettelin lisätietoa. Paljon löytyikin keskusteluja aiheesta ja tulin siihen tulokseen että en ihan luonnonfriikki ole vaikka tissit onkin alkanut jo pienesti vuotamaan. Toivottavasti tämä ennustaisi hyvää sitten kun imetys alkaa, että maitoa riittäisi ja imetys onnistuisi.

On tämä raskaana oleva naisen kroppa vaan ihmeellinen laitos! Olisi mukava kuulla lukijoiden tarinoita onko esimaitoa tullut vai ei, ja missä vaiheessa? :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kirpputorihaukka liikenteessä

Kävin taas sunnuntai-aamulla kiertelemässä parit kirpputorit ja sain houkuteltua siskoni mukaan. Sainkin kolmen lapsen äidiltä hyviä vinkkejä mitä kannattaa ostaa minkäkin kokoisena ja mitä tulee esim äitiyspakkauksen mukana.



Body- ja yöpukusaalis, vasemmalla 62 cm (1 €), keskellä 60 cm (1 €) ja oikealla 74 cm (0,50 €)

Kevyttoppapuku 70 cm (3 €) ja parit sukat 0,10 € /pari

Pinnasängyn reunasuojus 3 € ja pussilakana 1 €

Tikru-hoitolaukku 6 €

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Suurta iloa ja surua samassa paketissa

Eilen olin aktiivinen ja siivosin koko kodin. Pisteet itselleni! Olin muutenkin liikkeellä koko päivän ja se kostautuikin illalla todella ikävinä juilivina selkäkipuina. Pidin kyllä tukivyötä koko päivän mutta ilmeisesti tuo jalkeillaolo ja siivoaminen yhdessä oli liikaa.

Illalla lämmitin saunan, rullasin lauteilla lämmenneen pellavapyyhkeen pötköksi jonka asetin ristiselän alle ja vain makasin selälläni lämpimässä saunassa lämmittelemässä ja rentouttamassa kipeää selkää. Nostin jalat katonrajaan ja ihailin vatsakumpuani joka näkyy nykyään niin selvästi myös selällään maatessa, kohtu alkaa olla sen verran iso.

Painelin ajatuksissani vatsaa hellästi käsilläni ja tunnustelin kiinteänä tuntuvaa kohtua samalla kun mietin tulevaa lastamme. Hetken päästä tunsin alavatsalla kovaa rummutusta ja siirsin käden samaan kohtaan ja tunsin pari selkeää liikettä käteen! Voi rakkaus! Harmittelin että mies ei ole kotona vaan viettämässä ystäviensä kanssa pidennettyä viikonloppua mökkeilemällä.

Myöhemmin vatsaa rasvatessani tunsin kun kuumat raskaat kyyneleet valui poskilleni kun tajusin miettiväni miehen surua ja harmistusta kun kerron hänelle että tunsin Nirpun liikkeitä jo kädelläni, tiedän että mies olisi niin paljon halunnut olla paikalla mutta en halua olla kertomattakaan tästä ihanasta asiasta.

torstai 13. tammikuuta 2011

Väsymystä, stressiä ja supistelua

Olen ollut aivan tolkuttoman väsynyt tällä viikolla. Töissä on ollut viime päivät todella stressaavaa ja illat menee torkkuessa päänsärkyisenä. Valveillaoloajan olen murehtinut työasioita ja se kostautuu heti supisteluna. Nyt tilanne onneksi laukesi ja tuntuu että on ihan helpompi hengittää. Huomaan vanhan tutun ahdistuksen hiipivän heti kun tulee tilanne jota en omalla toiminnallani pysty hallitsemaan.

Olin niin stressissä monta päivää että en kaikesta keskittymisestä (jota ei kyllä paljon löytynyt) huolimatta pystynyt yhtään tuntemaan Nirpun liikkeitäkään mutta onneksi tänään kun tilanne on rauhoittunut olen taas tuntenut tutut muksahdukset ja muljahdukset pitkin päivää. Piti eilen kuunnella sydänääniäkin dopplerilla kun pelkäsin että olin murehtinut lapseni hengiltä.

Ei tämmöistä stressiä enää koskaan. Kiitos.

Oheisen valokuvakehyksen ostin muutama viikko sitten kirpputorilta eurolla.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ostohousut jalassa kirpputorilla

Nythän tämä ostomania sitten heräsi ja hankintaputki lähti päälle. Mies heräsi tänään jo ennen kahdeksaa ja patisti minutkin ylös. Läheisellä jäähallilla oli kirpputori jonne aamupalan jälkeen suunnaattiin matka. Ja vaikka tuntui että myyjiä ei ollut montaakaan ja vielä vähemmän lastenvaatemyyjiä niin silti löydettiin Nirpulle ensimmäiset vaatteet. Kuvien ostoksiin meni yhteensä tasan 10 euroa.



Kaksi lyhythihaista bodya ja myssy.



Pitkähihainen body, kahdet sukat ja ohuet tumput, myyjä suositteli tumppuja ettei aivan pieni vauva pääse raapimaan itseään?



Velourpuku, harmillisesti salama vaan väärentää väriä koska puvun väri on enemmänkin tumma kitti kuin siniharmaa.



Pussilakana ja tyynyliinasetti.


Paikan päällä ostoksia tehdessä vaatteet tuntui olevan sukupuolineutraaleja mutta nyt kun katson kuvia niin onko ne ehkä vähän enemmän poikamaisia? Hmm..?

lauantai 8. tammikuuta 2011

Ostoksia kuvina

Edellisen kirjoituksen ostoksia kuvina. Olen niin onneton tumpelo näiden tietokoneiden kanssa että en saanut kuvia liitettyä edelliseen viestiin..


Anitan raskaustukivyö, erittäin hyvän ja napakan tuntuinen päällä ja suoristaa mielestäni ihan selkeästi asentoa. Antakaa anteeksi tökerö kuvan pehmennys, ei silmä kestänyt katsoa talvikalpeata selluliitti-ihoa.. Yyh! Tuota turpeata ja alhaalta päin kuvattua vartaloa katsoessa on vaikea uskoa että paino on noussut vasta kilon raskauden alusta.


Hierontakäsine metallikuulilla. Luin raskauskirjasesta että nyt olisi hyvä hetki
ottaa tavaksi vaikka pieni hierontahetki puolison kanssa, kosketus vapauttaa endorfiineja joista vatsassa kasvava vauvakin hyötyy. Kun äiti on onnellinen, sikiö on onnellinen.


Odottajalle tarkoitettu autoilua helpottava turvavyönalentaja. Kuva Googlen kuvahaulla.

Ostoksia

Terveiset kylpylästä! Oli ihana miniloma ihanan miehen kanssa.

Edellisen postauksen uima-asuongelmaan löytyikin ratkaisu kotoa. Lähtöä tehdessä tutkin bikinilaatikkoani (jooh, uskokaa tai älkää mutta mulla on iso laatikkollinen erilaisia bikineitä..) löysin viime kesänä ostamani ja täysin unohtamani kivan valkopohjaisen puna-kultakukallisen bikinitopin jonka pakkasin mukaan. Se peitti kivasti masua niin en tuntenut oloani täysin alastomaksi uimassa.

Mutta niitä hankintoja. Kallein hankinta reissun päällä oli automaattivaihteinen farmari-Audi! Heh.. Vaihdettiin siis pieni city-Toyota kerralla isommaksi. Toinen hankinta autoiluun liittyen oli Clippasafen turvavyönalentaja. Ajan aika paljon autoa ja olen jo jonkun aika kaivannut tuollaista vekotinta ettei tarvitse itse kädellä pitää turvavyötä pois vatsan päältä. Huomasin että aina autolla ajamisen jälkeen vatsaa kiristeli ja vihloi ja paikallistin ongelmaksi tuon turvavyön. Nyt ei tarvitse huolehtia siitä että missä vyö menee kun alentaja ohjaa vyön kulkemaan mahan ali enemmän reisiän päältä.

Kolmas hankinta oli Anitan raskaustukivyö. Olen jo ostanut huuto.netistä lantiolle tulevan alaselkäongelmaisten tukivyön mutta vyö on aika kohlo käyttää. Ei mene nätisti vaatteiden alle muotonsa, kokonsa ja kiinnityskohdan takia ja vaatteiden päällä ei ole mikään maailman nätein käyttää. Tokihan alan sitäkin tukea käyttämään, ulkonäöllisistä seikoista viis, jos tuo kevyempi tukivyö ei anna tarvittavaa tukea mutta kokeilen ensin tuota kevyempaa vaihtoehtoa. Ehkä lenkillä ja ulkoillessa voisin käyttää tuota järeämpää tukea koska takin alta se ei tosiaankaan erotu.

Tein vielä pari hankintaa, yhdessä aiemmassa postauksen kommentissa vinkattua Lansinoh nännirasvaa ja hauskan hierontakäsineen jossa pieniä metallikuulia jotka liukuu kevyesti iholla. Pääsee mies hieromaan vaimonsa hartiota väsyttämättä omia sormiaan.

En tiedä mitä tein väärin mutta en saanut kuvia lisättyä tähän tekstiin, antoi vaan koko ajan herjan jostain virheellisesti koodista. Ihan samalla tavalla yritin lisätä kuvia kuin aiemminkin. Pitääkin olla tämmöinen tietoteknisesti tumpula. =(

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Mamma lähtee kylpemään!

Mies on varannut meille toisesta kaupungista pienen kylpyläloman koska olemme perjantaina lomalla ja lähdemme huomenna aamusta ajelemaan kohti määränpäätä. Ajatuksena oli että minä menisin johonkin hemmotteluhoitoihin sillä aikaa kun mies kävisi kylpylän puolella pulikoimassa mutta kun soitin hoitolan ajanvaraukseen ja kyselin mitkä hoidoista sopisi raskaana oleville niin sainkin kielteisen vastauksen. Ensin hoitaja vain epäili että hoidot eivät ehkä sovi mutta lupasi vielä selvittää asian ja soitella takaisin.

Soittelikin myöhemmin takaisin ja kertoi soittaneensa johonkin terveydenhoitoalan ammattilaisnumeroon ja kysyneensä asiaa ja joutui ikäväkseen toteamaan että heidän hoidot eivät ole tarpeeksi turvallisia raskaana oleville. Syiksi luetteli mm. sen että hoitolan käyttämiä aromaterapiatuotteita ei suositella raskaana oleville ja hieronta nostaa verenpainetta mikä voi olla haitaksi sekä kokovartalohieronta voi laittaa sellaisia kuona-aineita liikkeelle jotka pahimmassa tapauksessa ajautuu istukkaan ja aiheuttaa sikiölle jotakin haittaa. Joten ei hemmotteluhoitoja tälle mammalle. Suositteli tilalle jotain käsi- tai jalkahoitoa mutta ne oli mielestäni suhteessa aika hinnakkaita verrattuna noihin havittelemiini hemmotteleviin kokovartalohoitohin.

Onneksi pakaroissa oleva atooppinen ihottuma on hieman rauhoittunut niin kehtaan ehkä mennä sitten hetkeksi miehen seuraksi uimaan ja poreisiin. Eihän se ihottuma mihinkään tartu eikä varmaan kertakäynnillä ole suurta haittaa kun ihokaan ei ole rikki mutta itsestäni ei ole kiva mennä tuollaiseen ympäristöön jos iho on punainen ja ärtyneen näköinen.

Mutta itselleni riittää kyllä hemmotteluksi se että päästään vielä miehen kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa. Puhumattakaan hotelliaamiaisesta, jota jo nyt kuolaan kun vain mietin asiaa.

Seuraavaksi on vain perinaisellinen ongelma että mitä kylpylään päälle. En omista uimapukua ja jotenkin vierastan ajatusta pyöristyneen mahan kanssa bikineissä esiintymisestä. Vaikka muuten raskausmahaani rakastankin ja voin hyvin pukeutua vatsan muodot paljastaviin tai jopa korostaviin asuihin mutta paljaan raskausmahan esittely ei houkuta. Tunnen itseni liian alastomaksi silloin. Uimapuvun hankintaa olen muutenkin miettinyt mutta tuumasin että onko ne sellaisia että jos nyt ostaa niin menee vielä päälle kun vatsa on oikeasti iso? Ja näyttääkö nyt hassulta jos vatsan kohdalta kangas vielä lepattaa tyhjänä? Vaikeata..

tiistai 4. tammikuuta 2011

Hyvä ryhti, paha ryhti

Ai mikä notkoselkä...? Nauroin äsken katketakseni kun yritin kuvata mahaani itselaukaisimella. Olenhan täälläkin jo kertonut että mulla on todella notkollaan oleva selkä ja siitä johtuen kärsin erinäisistä alaselän kivuista. Raskaaksi tulemisessa on pelottanut se että miten mun selkäparkani mahtaa tulevan painon kantaa. Aiemmin kävin kuntosalilla ja vesijuoksussa ja selkä pysyikin ihan hyvässä kunnossa mutta ne harrastukset jäi uupumuksen ja masennuksen myötä. Nyt tahtoisin jatkaa ainakin uimahallissa käymistä, vesijuoksun soveltumisesta en niin tiedä kun siinä tulee vatsan ympärille aika tiukasti vesijuoksuvyö mutta ihan uimista olen ajatellut. Sekin saa kuitenkin nyt odottaa kunnes pakaroissa oleva ihottuma on rauhoittunut ja parantunut.

Mutta niin, niihin kuviin. Sama nainen, samat raskausviikot, oikeassa kuvassa normaali asento ja vasemmassa tehty lievä ryhtiliike. Huh huh! ;D



Yritän muistaa pitää tuon ensimmäisen kuva ryhdin aina kun olen jalkeilla mutta pahoin pelkään että muistutan enemmän tuota oikeanpuoleista muumia jos en koko ajan tiedosta ryhtiäni..