keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Nirppu on täällä!

Sunnuntai-aamuna noin 10 tunnin rupeaman päätteeksi meidän maailmaamme saapui pieni ihmisenalku hurjasti karjuen. Ja äiti ja isä on aivan lääpällään tämän pienen elämän edessä. Näin suurta rakkautta en ole tiennyt olevan olemassakaan, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Seuraavaksi työlistalla onkin miettiä että millä tyylillä aion jatkaa kirjoittelua, täällä tai muualla, josko ollenkaan. Sitä ennen en aio kirjoitella tarkemmin synnytyksestä tai muista asiaan liittyvistä aiheista. Olkoon se sitten miten tylsää tai julmaa tahansa mutta näin nyt päätin.

20 kommenttia:

  1. Oi ihan mielettömästi onnea uudelle tulokkaalle ja tuoreille vanhemmille!!! <3 <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea!:) Tulethan sitten kertomaan päätöksestäsi, jatkat sitten täällä tai et ollenkaan :) Mukavaa vauva-arkea teille:)

    VastaaPoista
  3. Voi ihanaa!!! ONNEA!!! ♥


    Tahdon sinun tietävän sen,
    olet ainutlaatuinen ihminen.
    Ei ole toista, ei yhtä kaunista ja suloista.
    Olet pienen pieni taimi vielä,
    en malttaisi odottaa kun kukaksi
    puhkeat siitä.
    Sitä rauhassa odottelen,
    sua parhaani mukaan hoivailen,
    tukea ja turvaa annan
    ja huolta sinusta kannan.
    Rakkauttani sinun ei tarvitse epäillä,
    sylissäni on aina tilaa lepäillä.

    ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  4. Onnea onnea uuden tulokkaan johdosta!! Pidähän meidät ajan tasalla mitä päätätkään :)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  6. paljon onnea!! mua alkoi ihan itkettää kun luin tän :') oon niin herkkis nykyään :D
    ps. olis tosi kiva jatkaa sun juttujen lukemista, joten ilmoittelethan jos päätät jatkaa :)

    VastaaPoista
  7. Onnea niin maan kauhiasti! Siitä se alkaa! <3

    VastaaPoista
  8. Paljon paljon onnea!!! <3

    Vaikka haluaisinkin kovasti kuulla kaiken synnytyksestä, ymmärrän päätöksesi olla jakamatta sitä vielä. Minäkin menin salasanan taa (ja lähetän sullekin myöhemmin salasanan, samalla kuin muille pyytäneille vaikket ymmärrettävistä syistä ehtinytkään itse sitä pyytää ;)), joten se on mielestäni varteenotettava vaihtoehto. Tai sitten voidaan kirjoitella s-postilla kuulumisia. :)

    Oikein antoisaa vauvaperhe-elämää teille!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille onnitteluista! On tämä kaikkea sitä mitä olen muilta äideiltä kuullut ja vielä paljon enemmän. En vaan voi vieläkään uskoa että tuo pieni olento voi olla minun ikioma.

    Olin ihan kauhuissani kun päästiin lähtemään sairaalasta, tuntui että olenko oikeasti kykenevä pitämään huolta tästä elämästä ja saanko pidettyä sitä hengissäkään. Mutta kummasti sitä vaan oppii. :)

    VastaaPoista
  10. Onneksi olkoon! Juu, itse silloin 1,5kk sitten päätin jatkaa blogia, kun sen olin aloittanutkin muista syistä, mutta ongelmana on ajanpuute - koskaan ei meinaa keritä päivittämään, kun poika ja kodinhoito vievät luonnollisestikin leijonanosan ajasta :) No, jos kerran kuukaudessa saapi rustattua jotain :) Ihana että pienokaisenne on maailmassa, ja toivon mukaan teilläkin oli hyvä synnytyskokemus:)

    VastaaPoista
  11. Onnea!! Ja nautihan jokaisesta ohikiitävästä päivästä - ne kuluvat niin nopeasti...

    VastaaPoista
  12. paljon paljon onnea hehku!! <3 mekin ollaan elelty vauva-arkea jo lähemmäs kuukausi, ja on tämä vaan niin ihmeellistä. nauttikaa täysin siemauksin, niin nämä pienet vaan kasvaa huimaa vauhtia... :-)

    VastaaPoista
  13. Paljon, paljon onnea!!!! Ihana olisi lukea jatkossakin jossain muodossa, mutta toisaalta uskon, että hirmuinen suojelun halu ja tarve tulee vauvan myötä. Joka tapauksessa hirmusesti onnea - kovasti mietiskelen, että kumpikahan sieltä tuli... :)

    Merita loggautumatta, kun se loggautuminen nykysin tuottaa tuloksena vain sen, etten pysty enää sen jälkeen kommentoimaan mihinkään muualle...

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  15. Ihan hurjan paljon onnea!
    Olinkin jotenkin onnistunut missaamaan näin ihanan uutisen :(

    VastaaPoista