tiistai 19. huhtikuuta 2011

Äitivalas

Tänään on ollut jotenkin todella kömpelö päivä. Kaikki mitä olen ottanut käsiini on tippunut maahan (onneksi mitään ei ole hajonnut) ja paidasta voi päätellä päivän ruokalistan koska joka toinen haarukallinen ruokaa on valunut rinnuksille ja vatsan yli. Vatsa tuntuu muutenkin paisuneen yön aikana käsittämättömiin mittoihin, hyvä kun sukat sai aamulla jalkaan kun tuntui ettei enää kerta kaikkiaan taivu kumartumaan mahan yli. Hassu fiilis. Vaikka vatsan kokoa ei tosiaankaan voi enää olla huomaamatta niin silti sitä ei jotenkin pysty käsittämään miten iso se jo on. Peilin ohi kulkiessa joutuu aina vähän ihmettelemään että "oho, onko tuo tosiaan mun maha??"

Viime yö meni ikävä kyllä enemmän ja vähemmän kivuissa, jouduin aamuyöstä nappaamaan yhden särkylääkkeenkin kun oikeanpuoleisessa nivusessa iski sellainen kipu että meinasi oikeasti taju lähteä. Mies oli taas kerran aivan ihana tuki, paijasi kyljestä niin kauan kunnes kipu hellitti ja sain unenpäästä kiinni. Torstaina on onneksi taas neuvola, pääsen kysymään tuosta vaivasta uudestaan ja ehkä terveydenhoitaja osaa sanoa asiasta jopa jotain enemmänkin kun pääsee tunnustelemaan vauvan asentoa kohdussa?

Ja ennenkuin jollain herkällä lukijalla taas meinaa verisuoni poksahtaa päässä kun pitäisi päästä pätemään että kannattiko sitä hankkitua raskaaksi jos kaikki on kerran niin kurjaa ja hankalaa niin voin todeta että kaikesta kivusta ja särystä huolimatta rakastan jokaista hetkeäkin tässä odotuksessa. Eiköhän se ole aika yleistä että tässä vaiheessa raskauden loppusuoraa olo alkaa käymään jo hieman tukalaksi?

Tänään on ollut ohjelmassa kestovaippojen ja harsojen pesua. Lauantaina Lapsimessuilla joku kestovaippailun puolestapuhuja kehoitti pesemään imuja ja harsoja moneen kertaan ennen varsinaista käyttöä jotta imutehosta saa kaiken hyödyn irti. Ja minähän teen työtä käskettyä.

Muistakaa osallistua arvontaan!

2 kommenttia:

  1. Mulla sokeus oman vatsakummun kokoa kohtaan yltää jo peilille asti, eli en siis edes peilistä näe sitä VAL-TA-VAA mahaa, jota kaikki muut kauhistelee. :D Musta tuntuu myös siltä, että onhan tämä vatsa ollut tämän kokoinen jo viikkoja. Vasta valokuvista ja tekemistäni kumpukuvavertailuista huomaan eron, että juu, kyllä se sittenkin vielä kasvaa - eikä ole mikään pieni masu tosiaan. Mutta suuri tai ei, paras vauvavatsa se minulle on! ;)

    Toivottavasti saat torstain neuvolasta apuja. Ja noista kestojen pesusta: Mulle juuri joku vinkkasi, että n. 4 kertaa kannattaisi pestä ennen ensimmäistä käyttöä. Mitäs kestovaippoja teillä olikaan ja minkä verran? Ostin juuri itse eilen ensimmäiset kestovaipat Nyytille (Fuzzi Bunz, käytettynä, lisää niistä Nyytin blogin puolella).

    VastaaPoista
  2. Äni, mä olen ostanut erilaisia kestoja, kirppiksiltä ja huuto.netistä. Osa käytettyjä ja osa ihan uusia. Yhteensä meillä on varmaan 20 vaippaa, suurin osa taitaa olla niitä 2009 äitiyspakkauksessa olleita ImseVimsen kuorivaippoja.

    Ps. mun on pitänytkin laittaa sulle viestiä tuosta toisesta blogista. En tiedä johtuuko se tästä mun huollosta tulleesta läppäristä (kovalevy pamahti muutama viikko sitten ja jouduttiin vaihtamaan kokonaan joten sinne meni kaikki linkit ja muut suosikkeihin täpätyt sivustot, ja valokuvat nyyh..) mutta en pääse enää kirjautumaan sun toiseen blogiin, herjaa virheellistä salasanaa?

    VastaaPoista