keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Ultrakuulumisia

Tänään oli siis alkuraskauden ultra Femedassa ja odotushuoneessa meinasin pyörtyä kun jännitti niin paljon. Lääkäri oli hieman myöhässä ja meinasin jo pyytää miestä hakemaan paperipussin johon voin hyperventiloida. Päästiin kuitenkin vastaanotolle ja aivan ihastuttava harmaa herrasmies otti meidät vastaan. Kerroin lääkärille taustamme ja miten pitkällä epäilen raskauden olevan.

Sen jälkeen päästiinkin tositoimiin eli rouvalta housut pois ja petiin selälleen, mies ohjattiin pedin viereen. Ensin lääkäri tunnusteli paikkoja käsin ja sitten ottikin ultralaitteen käteen. Alkuraskauden ultrahan tehdään alakautta ja yritin parhaani mukaan pitää paikat rentoina että saadaan paras mahdollinen kuva tilanteesta. Lääkäri tutki ultrakuvaa hetken ryppy otsallaan ja päästi pienen äännähdyksen jonka mielessäni tulkitsin "jaa, mitäs omituista täällä näkyykään". Yritin tulkita lääkärin ilmettä ja näytöllä näkyvää kuvaa ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes lääkäri kysyi että "Näettekö mikä se tuolla sykkii? Se on sydän ." :) Kaikki on hyvin, näkyi ruskuaispussi josta alkio saa ravintonsa (jos siinä mielenliikutuksessa jotain jäi mieleeni) ja mikä tärkeintä, pieni sydän läpätti villisti.

Raskaus vastaa laskelmiani eli tänään mennään viikolla 6+3. Huomenna voinkin varata ajan neuvolaan.

5 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa. :) Paljon onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos miraana! :)

    Ei tätä vieläkään oikein tahdo uskoa todeksi.

    VastaaPoista
  3. Oikein onnellista odotusta! :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ihanista ultrakuulumisista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Jii ja Katinka. :)

    Tulee niin hyvä mieli kun kommentoitte.

    VastaaPoista