perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen viikko "äitiyslomaa"

Olen yrittänyt asennoitua kotona olemiseen niin että olen nyt jo äitiyslomalla enkä sairauslomalla. Eihän niillä nyt suurta eroa varmaan ole mutta silti. Supistelut on onneksi aika hyvin vähentynyt kun olen saanut lepäillä kotona ja liikkua sen mitä pystyn. Alavatsa(nivus?)kivut on edelleen vaivannut ajoittain mutta ne menee onneksi hetken levolla ohi. Olen hakenut liikkumisen rajoja että mitä pystyn ja jaksan vielä tehdä.

Muita positiivisia huomioita kotona olemisessa on se että päivät meneekin yllättävän nopeasti. Olen katsellut tallenteita telkkarista, puuhaillut jotain pieniä kotiaskareita ja aamuisin olen jopa itse voinut viedä koirat lenkille kun kadut on hiljaisia ja autioita ja hiekat on putsattu pois katuja liukastamasta. Köpötellään koirien kanssa menemään, koiratkin nauttii kun saavat haistella rauhassa jokaisen kepin ja kiven ja kannon.

Lisäksi positiivista on se että turvotus tuntuu hieman helpottaneen kun ei tarvitse istua 8 tuntia päivässä toimistotuolissa vaan pääsee hieman liikkumaankin. Samoin häntäluu ei ole ollenkaan niin kipeä kuin töissä ollessa.

Oman mieleni piristykseksi päätin kotiin jäätyäni että laittaudun silti joka aamu, meikkaan kevyesti ja puunaan vähän tukkaa. Ei näytä niin sairaslomalaiselta kun naamassa on vähän väriä eikä tukka harota joka suuntaan. Pieni asia, mutta piristää kummasti.

Seuraava kirjoitus on 100. kirjoitukseni tähän blogiin joten luvassa se aiemmin vihjaamani lukija-arvonta, teroittakaa siis näppiksenne! :)

6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Kiva että päivät sujuvat leppoisasti eikä tunnu tylsältä. :) Nyt vasta tätä lukiessa tajusin, että omatkin (jalkojen) turvotukseni ovat vähentyneet sairasloman myötä. Ihmettelinkin tällä viikolla, miten eräät alkuvuodesta kiristäneet saappaat sujahtivat nyt aivan normaalisti jalkaan. :D

    VastaaPoista
  2. Vau, hyvä että löytyi edes jotain positiivista. Näyttää olevan harvinaista herkkua, kun kaikki on kokoajan huonosti ja kokoajan kolottaa ja muutenkin kaikki on niin vaikeaa.

    VastaaPoista
  3. Äni, mä huomasin sukista että ei jää enää niin syvät urat nilkkoihin. :)

    Anonyymi, eikö? :D

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon äitiysloman alkamisen johdosta! :)

    Tuo on varmasti hyvä idea, että laittautuu joka aamu. Itse varmaan helposti jäisin rötväämään kotivaatteisiin ja sitten olisi vähän liiankin "koti-olo".

    VastaaPoista
  5. Löysin juuri blogisi ja ilahduin, koska itselläni on esikoisen laskettu aika lähes sama (10.6). Olen yrittäjä ja jään luultavasti, jos vain olo sallii aika tarkkaan silloin äitiyslomalle kun se virallisesti alkaa. Olen paljon juuri miettinyt tuota miten sitä sitten passivoituu himassa makaillessa. Tuo pieni laittautuminen kuulostaa hyvältä.
    Hyvää äitiyslomaa!

    VastaaPoista
  6. Verona, kiitos! Ja ennenkuin huomaatkaan oletkin jo itse samassa tilanteessa, aika tuntuu oikeasti kiitäneen nämä kuukaudet. :D

    Anu, hienoa jos pystyt olemaan äitiyslomaan asti töissä, yrittäjänä sitä varmasti suhtautuu hieman eri tavalla kotiin jäämiseen. :)

    Ihanaa loppuodotusta sinullekin, äkkiä se aika kotonakin näköjään kuluu vaikka ei tekisi juuri mitään erikoista. Itseä ainakin helpottaa jo ihan sellainenkin seikka kun ilmat on nyt lämmennyt ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista