tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kotona

Olen ottanut kotona olemisen täysin levon kannalta mutta silti sunnuntaina illansuussa alavatsaa rupesi vihlomaan niin lujaa että mies joutui taluttamaan minut sohvalle vaikeroimaan. Kipu oli aika paikallinen, oikealla puolella alhaalla, melkein nivusessa. Hetken syvään hengiteltyäni kipu laukesi mutta jätti hieman miettimään että mistä nyt oli kyse.

Maanantai-aamuna heräsin samaan kipuun ja tällä kertaa se ei meinannut millään hellittää. Hengittelin rauhallisesti nenän kautta sisään ja suun kautta hitaasti ulos, yritin rentoutua miten parhaiten kivuiltani pystyin, vaihtelin asentoa ja lisäilin tyynyjä jalkojen ja selän alle. Välillä kipu hieman vaimeni mutta palasi hetken päästä taas aika kovana takaisin. Kestikin pitkä tovi ennen kuin kipu kokonaan hellitti.

Iltapäivästä soitin neuvolaan mutta terkkari ei oikein osannut sanoa mistä voisi olla kyse. Totesi vaan että koska tunnen edelleen vauvan liikkeet, eikä kipuun liity verenvuotoa tai kuumetta niin seurailen tilannetta rauhassa. Jos joku kolmesta edelläolevasta oireesta ilmestyy ja kivut vielä kovasti jatkuu niin sitten pitää soittaa sairaalan synnytysosastolle ja kysyä sieltä neuvoja.

Kivut ei ole onneksi palannut ja parilta äiti-tutulta sain mielenhuojennukseksi kuulla että tässä vaiheessa raskautta mm. kohdunkannattimet voi edelleen venyä ja paukkua ja se voi aiheuttaa kovaakin kipua alavatsalle ja nivusten seudulle. Ihmettelen vaan että terkkari ei sanonut tämmöisestä mitään.

5 kommenttia:

  1. Minullekin tuli heti mieleen, että kyllä se varmaan on kuitenkin vielä sitä venymisä ym. Ja kun häpyluu antaa periksi ym. Hyvä, että meni ohi kuitenkin! Nauti rennoista hetkistä kotosalla :)

    VastaaPoista
  2. Voihan kivut :( Toivottavasti ei enää vaivaisi. Mukavia kevätpäiviä <3

    VastaaPoista
  3. Katja, itselle ei siinä kivuissa tullut oikein mitään mieleen että mitä tämä nyt voisi olla mutta jälkeenpäin tuumattuna se varmaan oli just noita venymisiä. Onneksi. :)

    pumpulia, kiitos! Eilen olikin ihana ilma, istuin takapihalla auringossa vaikka kuinka pitkään.

    VastaaPoista
  4. Minullekin tuli noita kipuja muutama viikko sitten. Istuminen on minulle pahinta, se palauttaa kivut aina. Minulla raskausviikkoja nyt 33+3. Särkylääke auttaa ja lääkäri neuvoi juomaan paljon. Itse pelästyin kovasti ja soittelin neuvolaan ja äitiyspolille. Inhottavat kivut, mutta ei onneksi vaarallisia vauvalle.

    VastaaPoista
  5. ^ Itse en ole onneksi kokenut että tarvitsen särkylääkettä mutta nesteiden lisääminen on hyvä vinkki, kiitos. :)

    VastaaPoista