Tänään alkaa 30. raskausviikko

Kuten jo aiemmin kommenteissa todettua niin uskomattoman nopeasti mennyt tämä odotusaika! Nyt ollaan jo viimeisellä raskauskolmanneksella. Jos lapsi tulee hätäiseen isäänsä niin hän voi olla täällä jo 4 viikon päästä mutta toivottavasti perii enemminkin äitinsä rauhallisuuden ja pysyttelee yksiössään vielä hyvän tovin.

Jos nyt summaan raskautta kokonaisuutena tähän saakka niin kaikesta huolesta ja kipuilusta huolimatta raskaus on ollut ihanaa aikaa. Rakastan pyöristyvää vatsaani, jokaista liikettä jonka tunnen sisälläni ja kaikkia niitä pieniäkin muutoksia joita huomaan kropassani. Myös se tuntuu mukavalta että mieheni huomaa noita muutoksia, kehuu ja huomioi, pussaa ja paijaa ja haaveilee ääneen ajasta kun ollaan kolmehenkinen perhe.

Alkuunhan odotin ja pelkäsin että raskaus menee kuitenkin kesken, pahimmassa tapauksessa niin että sikiö kuolee sisälleni ilman että saan tietää siitä pitkään aikaan. Mieltäni rauhoitti kuitenkin kotiin hankittu, ilmeisesti joidenkin mielestä turhake, doppleri jolla pystyin kuuntelemaan sydänääniä aina niin halutessani. Ja kuuntelinkin ääniä noin kerran viikossa aina siihen saakka kunnes aloin tuntemaan Nirpun liikkeitä päivittäin. Nykyään kuunnellaan miehen kanssa sydänääniä aika satunnaisesti, viimeisten parin kuukauden aikana varmaan muutamia kertoja.

Pahimpien supisteluiden aikana pelkäsin ja odotin ennenaikaista synnytystä. Vaikka neuvolalääkäri, äitiyspoliklinikan kätilö ja neuvolan terkkari rauhoittelivat minua että koska kohdunsuu on edelleen napakka ja sisätutkimusten mukaan ainakin 4 cm pitkä joten syytä kovin suureen huoleen ei ole niin olin silti aivan varma että jotain pahaa tapahtuu ja Nirppu syntyy liian aikaisin. Alkuun en tätä pelännyt mutta neuvolalääkärin määrättyä minut lepoon ja parin viikon sairaslomalle ajattelin tilanteen olevan sittenkin jotenkin kriittinen.

Nyt pahimmat supistelut, ne jotka löivät kivuillaan melkein jalat alta, on onneksi takanapäin ja tuntuu että vihdoin ja viimein odotan lasta. Odotan että meille syntyy terve tyttö tai poika, että saamme oikeasti perheenlisäystä. Että kaikki päättyy lopulta hyvin ja onnellisesti. Tie on ollut pitkä mutta jos kaikki menee tosiaan hyvin ja saamme pienokaisen käsivarsillemme niin tämä on ollut enemmän kuin kaiken sen arvoista.

Tilaston mukaan tämä on 92 kirjoitukseni tähän blogiin, joten on hyvä hetki esittää kiitos teille lukijoilleni jotka olette matkanneet ja eläneet tässä odotuksessa mukana. Ajattelin laittaa jonkun pienimuotoisen arvonnan pystyyn sitten kun maaginen 100. kirjoituksen rajapyykki on käsillä. Pitää keksiä joku kiva palkinto. :)