Onko toiveita blogille ensi vuodeksi?

Olen nauttinut blogin kirjoittamisesta kovastikin ja vähän yllättynytkin kuinka tärkeäksi paikaksi tämä on itselleni muodostunut tässä raskauden maailmaa ihmetellessä. Iso kiitos kuuluu teille kaikille ihanille lukijoille ja kommentojille! Olen saanut niin ihanasti tukea ja kannustusta ja ihan konkreettista apuakin ettei voi kuin ihmetellä tätä yhteisöllisyyttä joka blogimaailmassa vallitsee. :)

Nyt olisinkin vuorostani kysynyt että onko teillä jotakin toiveita mistä haluaisitte lukea? Mihin suuntaan voisin tätä blogiani kehittää? Olisiko mukava nähdä enemmän vaikka jotakin kuvia elämästämme? Mitään liian henkilökohtaista (heh, eikö raskausmaha ole muka kovin henkilökohtainen asia..) ja tarkkaa en halua tänne laittaa tai kirjoittaa josta minut voisi tunnistaa, koska haluan pysyä anonyyminä mutta jotain olisi hauska ehkä kertoa tai esitellä enemmänkin. En ole kyllä mikään mestarikuvaaja joten kuvien laatu ei varmasti tule päätä huimaamaan jos niitä haluaisitte nähdä lisää mutta voin kyllä yrittää parhaani.

Oikein ihanaa uutta vuotta ja onnea vuodelle 2011 kaikille lukijoille!

Lääkärin pakeilla käyty

Sain aamusta varattua peruutusajan Femedaan ja menin sinne näytille että tarkistetaan paikat noiden supistusten varalta. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi että kohdunkaula on napakka ja hyvin kiinni. Kokeili vielä kohtua kädellä vatsan päältä ja sisältä ja kohtu oli ihan normaalin tuntuinen ja hyvin kasvanut. Seuraavaksi lääkäri ultrasi kohdunkanavaa ja se oli 4,5 cm pitkä kun riittävä pituus olisi tässä vaiheessa 2,5 cm eli sielläkin kaikki hyvin.

Ultrattiin vielä vatsan päältä Nirppua ja siellä kaveri viuhtoi villisti käsillään. Lääkäri otti muutamia mittoja ja totesi että sikiö vastaa viikkoja 17+0 kun nyt on menossa 16+4. Katseltiin aika pitkään Nirpun liikkeitä, lääkäri esitteli Nirpun rakenteita, pitkiä reisi- ja sääriluita ja kalloa jossa erottui hyvin silmät, nenä ja leuka eli ihan mallillaan oli asiat sielläkin. Lapsivettä oli hyvä määrä ja aiemmin kohtuontelossa ollut hematoomakin oli kuivunut itsestään pois.

Sain ohjeen soittaa neuvolaan ja pyytää että voin käydä jättämässä virtsanäytteen bakteeriviljelyä varten, joskus supistukset tässä vaiheessa voi kuulemma olla merkki virtsarakon tulehduksesta vaikka mitään merkkejä tulehdusta ei nyt löytynytkään.

Kerroin että olen tuntenut jo liikkeitä niin lääkäri totesi että koska minulla on istukka niin takana (ja kaukana kohdunsuulta) ja kohtu aika edessä että on hyvinkin mahdollista että liikkeet jo tuntuu. Sanoi että voi mennä kuitenkin vielä muutama viikko että tuleva isäkin ne tuntee kädellään.

Hyvä että kävin lääkärissä vaikka mitään ei varsinaisesti löytynytkään. Tuli paljon varmempi olo itselle että kaikki on ja menee hyvin. :)

Vuosi lähenee loppuaan

Joulu meni rauhallisissa, joskin hieman kivuliaisssa, merkeissä. Olen kärsinyt jonkun verran kivuliaista harjoitussupistuksista mikä vähän varjosti joulun viettoa. Onneksi kuulin ystävältä joka odottaa kolmatta lastaan samoilla viikoilla kuin minäkin että ovat melko vaarattomia jos menevät lepäämisellä ohi mutta ikävältä ne on silti tuntunut. Olen kivuista johtuen ja oman mielenrauhani vuoksi kuunnellut Nirpun sydänääniä kotidopplerilla päivittäin ja hyvin siellä tunnutaan voivan. Onneksi olen ollut lomalla niin olen voinut lepäillä rauhassa.

Selviä liikkeitäkin on tuntunut jouluaatosta lähtien alavatsalla, sekin tietenkin helpottaa mieltä että kaikki on hyvin. Nyt vaan odotellaan miehen kanssa että koska liikkeet alkaa tuntumaan kädelle, mies jo niin kovasti odottaa ensimmäisiä käsin kosketeltavia merkkejä lapsestaan. <3

Poikavauvaksi tätä on kovasti veikkailtu vatsan muodosta päätellen ja tänään kummitätini sanoi että kasvoistani näkisi että on poikavauva. Itse luulen odottavani tyttöä, joten jännä nähdä kenen veikkaus osuu oikeaan.

Kuukauden päästä on rakenneultra (26.1.) ja hieman sen jälkeen neuvola (8.2.) jonka yhteydessä ilmoittaudutaan perhevalmennukseen ja silloin selviää myös koska olisi ensimmäinen neuvolalääkärin aika. Neuvolasta sanottiin että normaalisti on kaksi lääkärin tapaamista mutta koska kävin alkuraskauden ultrassa yksityisellä lääkäriasemalla niin sain itse päättää haluanko mennä kerran vai kaksi neuvolalääkärille ja totesin että kerta varmaan riittänee.

Rauhallista joulua ja (vauva)onnea vuodelle 2011!

Ihonhoidosta

Paluun tehnyt pahoinvointi pysyy onneksi aika hyvin kurissa välipaloilla, mutta jos nälkä kerkeää yhtään yllättämään niin sitten on piru irti! Eilen istuin kampaajalla väriaineet päässä nakertamassa Mäkkärin euron juustohampurilaista, erittäin viehättävä näky..

Mutta ihonhoidosta mun piti kirjoittaa pari sanaa. Olen aina kärsinyt pintakuivasta ihosta ja talvisin nämä oireet pahenee kun ulkona on kylmää ja sisällä kuiva huoneilma. Sen lisäksi tänä syksynä ja talvena riesaksi on ilmestynyt atooppistyyppistä ihottumaa pakaroihin ja polvitaipeisiin, ihotautien erikoislääkärillä oli joku hieno latinankielinen nimikin tälle ihottumalle. Sain ihottumaan lääkkeeksi mietoa kortisonia ja kun ihottuma alkaa osoittamaan paranemisen merkkejä niin menen ottamaan sarjana jotain SUP-valohoitoa pakaroiden alueelle.

Tästä päästäänkin kätevästi itse aiheeseen eli iltaisiin, ja osin aamuisiinkin, ihonhoitotoimenpiteisiin. Joka kerta suihkun jälkeen käärin olemattomat hihani ja käyn töihin. Ensin Cliniquen herkälle iholle tarkoitettu ihoärsytyksiä hoitava ja ennaltaehkäisevä kosteusvoide kasvoihin, seuraavaksi kortisonivoiteet pakaroihin ja väliin käsien pesu josta pääsenkin rintojen ja varsinkin nännien rasvaamiseen Apobasen rasvaisella voiteella, nännien iho on aivan riekaleina ja iho kuoriutuu ihan isoina paloina irti, auts! Vielä on vuorossa vatsan, kylkien ja selän rasvaaminen Body Shopin mangovartalovoilla raskausarpien ehkäisemiseksi ja lopuksi rasvaamatta jääneet alueet lätkin vielä läpi tavan kosteusvoiteella.(*

Huh huh! Tuossa operaatiossa kyllä vierähtää aina hetki jos toinenkin ja mies mielenkiinnolla seuraa vierestä kun ähkin, puhkin ja puhisen lotioneideni kanssa. Ei ole helppoa olla (herkkäihoinen) nainen!

*) Tämä ei ollut mikään maksettu mainos! :D

Pahoinvoinnin paluu!

Olen ollut taas iltaisin todella huonovointinen, ihan samalla tavalla kuin alkuraskaudesta. Mikään ei maistu mutta pakko jotain syödä koska nälkäisenä se pahoinvointi vasta iskeekin! Sen lisäksi rinnat on taas aivan järjettömän kipeät. Ystävä vinkkasi hankkimaan imetystopin jossa ei ole kaaritukia niin sitä voi käyttää jo nyt öisin tukea antamassa. Ja se todella toimii, olen saanut nukuttua paljon paremmin kun rinnat ei hierry lakanaan ja eivätkä pompi valtoimenaan ympäriinsä kun vaihdan asentoa. Päivisin käytän normaaleja kaarituellisia liivejäni mutta nekin alkaa jäämään jo vähän pieniksi..

Tänään jouduin pahoinvoinnin takia jäämään bussista pois kotimatkalla ja kauhoin hangesta lunta naamaan ja kaulaan. Oli niin hilkulla ettei laatta lentänyt! Pelkään ja kammoan oksentamista kyllä ehkä eniten maailmassa joten onneksi iltapäivän välipala pysyi kuin pysyikin sisällä. Hengittelin syvään raikasta pakkasilmaa ja pohdin jo että kävelenkö sen 5 km matkan kotiin mutta päädyin sitten hyppäämään toiseen bussiin joka toi kotinurkille.

Iltaisin olen niin väsynyt että nukahdan samantien kun vaan istahdankin sohvalle. Mies on onneksi ollut aivan ihana tuki, ruokkii pahoinvoivaa vaimoaan ja kehuu kuinka ylpeä minusta ja kasvavasta masusta on. <3 Mutta edelleen otan kaikki oireet ihan ilolla vastaan, tämä raskaus on unelmieni täyttymys jota en enää uskonut kokevani enkä malta odottaa että saadaan Nirppu syliimme!

Laitan tähän vielä lisäbonuksena uuden masukuvan, 16. raskausviikko.
Piti vähän editoida kuvaa kun nänni niin rivosti törrötti :D

Toinen neuvolakäynti

Aamulla taapersin neuvolan terveydenhoitajaa tapaamaan. Mies tuli töistä myöskin mukaan ja tavattiin siellä paikan päällä. Ensin terkka näytti kuinka pissanäytteestä tutkitaan proteiinit ja sokerit (jos ymmärsin oikein?) ja jatkossa saan itse tehdä tuon testauksen ja ilmoittaa vaan terkalle tuloksen. Tänään antamani näyte olikin ihan puhdas.

Paino on pysynyt samana kuin viimeksi vaikka olin aivan varma että nousua olisi jo tapahtunut. Hemoglobiini oli viime kerrasta noussut yhden pykälän 140:een, viimeksi siis 139. Verenpaineet puolestaan oli ihanteellisella tasolla, tänään oli 114/79 ja viimeksi se oli 122/78.

Seuraavaksi kuunneltiin Nirpun sykettä. Terveydenhoitaja varoitteli että syke ei välttämättä heti kuulu ja ettei saa pelästyä jos sitä joutuu vähän aikaa etsimään, se on ihan normaalia varsinkin vielä tässä vaiheessa raskautta. En jostain syystä sitten tohtinut kertoa hankkimastani kotidopplerista. Mutta syke löytyikin heti kun anturi kohtasi ihon, tasainen vahva sydän siellä jumpsutti, syke oli 153.

Seuraava neuvola-aika menikin helmikuun alkuun, 8.2.2011 ja silloin eletään jo 22. raskausviikkoa. :)

Sata ja yksi päivää raskaana

.. sanoo laskuri. :)

Viime aikoina päässä on pyörinyt paljon ajatuksia liittyen lapsettomuuteen. Haluaisin niistä jotakin kirjoittaa mutta en tunnu saavan punaisesta langasta kiinni. Ajatukset eivät tahdo selkiytyä vaikka kuinka ankarasti yritän niitä jäsennellä päässäni. Neljän vuoden tahattoman lapsettomuuden jälkeen koen edelleen vahvasti olevani lapseton, vaikka tämä äärimmäisen ihana ihme sydämeni alla makaakin voimistuen ja kasvaen joka päivä. Ja teknisesti ottaen kai olenkin edelleen lapseton. En usko että nämä tunteet ja kokemukset koskaan täysin katoaa, enkä haluakaan niiden katoavan. Vuodet ovat opettaneet paljon ja haluan aina muistaa sen kuinka onnellinen tänään olen, mitä olen joutunut kokemaan ja kärsimään voidessani sanoa nyt nämä sanat "Minä olen raskaana."

Kuitenkin ajattelen edelleen asioista lapsettoman näkökulmasta enkä täysin meinaa ymmärtää että ensi kesänä meitä on kolme. En halua kuitenkaan enää ajatella kaikkiin suunnitelmiin ja haaveisiin lisälausetta "Jos kaikki menee hyvin, niin.." Kaikki on mennyt tähän asti hyvin ja haluan luottaa siihen että näin tulee menemään jatkossakin.

Emme ole varsinaisesti keskustelleet mieheni kanssa mitä lapsettomuus meille kummallekin on merkinnyt, aihe on ollut arka ja on ollut ehkä helpompi olla puhumatta niin vaikeasta asiasta. Molemmat on toki tiennyt että toinen kärsii mutta kun haavaa ei ole varsinaisesti kovin paljon räplätty niin se on pysynyt hallinnassa eikä ole aiheuttanut enempää kipua. Jotain osviittaa miesten kokemuksiin lapsettomuudesta kuitenkin sain kun luin läpi miehen pitämän lapsettomuusblogin Selittämätöntä. Nyt näyttäisi siltä että heillekin oma pieni käärö olisi matkalla, olen siitä iloinen ja toivon että kaikki menee hyvin.

Ei tällä kirjoituksella tainnut sen kummempaa pointtia olla, kunhan raapustelin tajunnanvirtaa ylös. Huomenna onkin toinen neuvolakäynti, jännittää hieman onko paino kovastikin jo noussut..

Doula mukaan synnytykseen?

En ole tosiaankaan vielä miettinyt kummoisiakaan tulevasta synnytyksestä mutta ajatus doulan käytöstä perheen tukena on alkanut kiehtomaan. Telkkaristahan tulee kaikenlaisia synnytyssarjoja ja niistä olen ajatukseen tutustunut.

Täältä löytyi jotakin tietoa asiasta http://www.doula.fi/ johon tutustuin eilen. Miehelle en ole asiasta vielä mitään puhunut mutta itseäni tuo kyllä kiinnostaisi. Olen aina ollut hieman lääkevastainen, siis kohtuudella toki eli otan kyllä lääkettä jos oikeasti tarvitsen, ja ainakin tämä lista teki itseeni vaikutuksen;

Doulan läsnäolo synnytyksessä tutkitusti (useita kansainvälisiä tutkimuksia):

• lyhentää synnytystä
• lisää puolison osallistumista synnytyksessä
• vähentää komplikaatioita
• vähentää lääketieteellisen kivunlievityksen tarvetta
• vähentää lääketieteellisten toimenpiteiden tarvetta synnytyksessä, mm. imukupin käyttöä
• vähentää keisarinleikkauksia
• lisää äitien/perheiden tyytyväisyyttä
• lisää imetyksen onnistumisen todennäköisyyttä

Itse en tunne ketään joka olisi doulaa käyttänyt ja olisinkin kiinnostunut kuulemaan onko lukijoissa ketään jolla olisi kokemusta doulasta synnytyksen tukena?

Täällä edelleen sairastetaan

Nenä on ihan tukossa ja päätä särkee. Kävin lääkärissä tutkituttamassa poskiontelot kun niitä niin kovasti kiristää mutta ei ollut onneksi tulehdusta. Lääkäri epäili että kiristys ja paine poskissa voi johtua myös raskaudesta kun limakalvot muuallakin kropassa turpoilee. Olen kuitenkin ollut töissä tämän viikon.

Nyt olen melko varma että tuntemani kuplinta ja kutittelu alavatsalla johtuu Nirpusta. Tuntemukset on aina melko samassa kohtaa, siinä kohdassa missä sydänäänetkin parhaiten kuuluu ja nyt niitä on ollut sen verran usein, ei kylläkään edes päivittäin, että olen taipuvainen luottamaan fiiliksiini. Se tunne on vaan jotenkin niin erilaista mitä olen koskaan tuntenut. <3

Niisk!

Täällä onkin sitten pidetty sairastupaa yllä muutaman päivän. Kurkku on ollut ihan mielettömän kipeä, samoin päänsärky on ollut kova ja nenä on tukossa. Juuri kun olisi ollut vähän pidempi viikonloppu ja olin suunnitellut ulkoilevani ja laittelevani kotia joulukuosiin. Nyt onkin sitten vaan maattu pitkikset päällä kahden peiton alla niiskuttamassa ja juomassa Panadol Hotia.

Tänään kaiken uhalla kuitenkin imuroin ja siivoilin joululaulujen raikuessa että kehtaa istua katsomaan Linnan juhlia ilman että meidän koko porukka tukehtuu pölypalloihin. Ostin perjantaina oikein alkoholittoman siideritölkinkin valmiiksi että voin tänään kilistellä miehen kanssa Suomen itsenäisyydelle mutta taitaa sekin juoma vaihtua vain kuumaan glögi- tai mehumukilliseen.

Reilun viikon päästä onkin seuraava neuvola. Hui kun tuntuu että aika todellakin suorastaan kiitää!

Vauvan liikkeitä vai vilkas mielikuvitus?

Tänään alkaa taas uusi raskausviikko, aika tuntuu kyllä kiitävän! Tällä viikolla olen muutaman kerran lyhyen aikaa tuntenut hyvin hentoa kuplintaa, enemmänkin elohiiren kaltaista kutittavaa tunnetta alavatsalla vasemmalla puolella. Epäilen että voiko olla vielä vauvasta johtuvia mutta silti lämmin tunne valtaa mielen kun mielikuvittelen ne Nirpun liikkeiksi.

Eilen luulin töissä että alushousuista katkesi kuminauha kun tuntui että alkkarit valahti alas vatsalta mutta tarkistuskäynti vessassa osoitti että alushousut oli ehjät ja paikallaan. Työkaverille, jolla itsellään on esikoisen laskettu aika helmikuun alussa, kerroin tästä tapahtumasta niin innostui että ihan samalta hänestä tuntui kun rupesi tuntemaan vauvan liikkeitä. Työkaveri muisteli että olisi itse alkanut tuntemaan liikkeitä joskus raskausviikolla 16.

Kätilöltä kysyin asiasta niin sanoi ettei ala väittämään etteikö voisi olla liikkeitä mutta yleensä ensiodottajat tuntee liikkeitä vasta noin viikolla 20.

Olisi kiva kuulla millä viikoilla te muut odottajat olette tunteneet ensimmäisiä liikkeitä?

Kaapista ulos töissä

Viime viikolla tapasin lähiesimiestäni ja hänen esimiestään sairauslomani päättymisen jälkeen ja kun tuli puhetta työjärjestelyistä ensi vuoden osalta niin koin reilummaksi heti kertoa että olen toukokuun alussa jäämässä äitiysvapaalle.

Tämän viikon tiistaina sitten pukeuduinkin tavallisiin vaatteisiin töihin eikä mennyt tosiaan kauan kun asia oli julkinen. Toisaalta helpotti tulla työkavereille kaapista ulos ja kertoa raskaudesta mutta toisaalta mieleeni hiipi vielä pelko että nyt niin moni ihminen tietää siitä ja apua jos kaikki ei menekään hyvin! Mutta tässä vaiheessa en voi sille enää itse mitään, asiat etenee omalla painollaan. Ihanan vastaanoton sain kyllä, ihmiset onnitteli iloisena ja kyseli kovasti miten on mennyt ja ihasteli tilannetta. :)

Ja nyt kun asia on ollut esillä niin olen kuullut että asiaa olikin jo heti viime viikolla työhön paluuni jälkeen spekuloitu ja arvuuteltu vatsani koon takia vaikka yritinkin parhaani mukaan peitellä kumpua. Eräs työkaveri, joka on ollut meillä vasta kesästä lähtien, onneksi lohdutti että joutui itse aiemmassa työpaikassaan kertomaan raskaudestaan 9. viikolla odottaessaan esikoistaan koska vatsa oli jo ollut niin selkeästi kasvanut. Huh, en ehkä olekaan ihan friikki!

Fysioterapiakäynti

Eilen oli ensimmäinen tapaaminen neuvolan perhevalmennukseen liittyvän fysioterapiaryhmän kanssa. Aluksi oli nimenhuuto ja kerrottiin kuinka pitkällä raskaus on ja onko jotain toiveita tai odotuksia käynnistä. Sitten fyssari piti pienen luennon liikunta-asioista ja sen jälkeen tehtiin harjoituksia. Harjoiteltiin rentoutumista, etsittiin ja treenattiin lantionpohjanlihaksia, harjoitettiin syviä vatsalihaksi ja käytiin muutamia liikkeitä läpi joilla voi myöhemmin helpottaa alaselkä- ja liitoskipuja. Oli mielestäni erittäin hyvä ja tarpeellinen käynti.

Meitä oli noin 10 naisen porukka ja oltiin raskausviikoilla 13-22. Minä yksin sieltä nuorimmasta päästä ja loput siinä 20. raskausviikon molemmin puolin. Vatsan koossa olin kyllä melko samoissa monien kanssa. Ai kauhea mikä sotanorsu musta vielä tuleekaan!

Masukuva viikolta 12.

Olen jo siirtynyt seuraavalle raskausviikolla mutta tässä kuva viime viikon pömpöttävästä mahasta, muistaakseni tarkempi päivä oli 11+6.

Kärryt Nirpulle

Kuva lainattu netistä

Ostin tällä viikolla siskoltani hänen nuorimmaisen vanhat 3-renkaiset yhdistelmävaunut kun halvalla sain. Muussa tapauksessa en olisi missään nimessä halunnut vielä ostaa mitään vauvatarvikkeita mutta kauppa se on joka kannattaa. Yritän päästä taikauskostani yli tässä kohtaa ja miettiä vaan säästämiäni rahoja.

Vaunut on merkiltään minulle ennestään tuntematon ABC Desing mutta sisko kehui että oli tykännyt käyttää vaunuja. Vaunut saa aika pieneksi kasaan ja ovat kevyet ohjata, olen itsekin siskon pienokaista niissä kärrännyt. Vaunuissa on mielestäni hyvää isot renkaat, eturengas on kääntyvä ja sen saa myös kiinnitettyä pysymään paikallaan, istuinosan saa käännettyä molempiin suuntiin eli lapsia joko on kasvot eteenpäin tai sitten selkä menosuuntaan. Ratasosa sopii myös Maxi Cosin turvakaukalon kanssa yhteen joten esmes kauppareissuille voi ottaa vaan ratasosan mukaan ja heittää kaukalo niihin kiinni, ei tarvitse ottaa koko vaunulaitosta mukaan.

Eilen alkoi 13. raskausviikko joten sen puolesta voin nyt huokaista helpotuksesta, Vau.fi:n raskauslaskuri lupaa että keskenmenon riski pieneni eilen ja neuvolasta samaani odottajan opas kertoo että nyt on jo erittäin todennäköistä, että pieni elämä, jota kannan sisälläni tulee näkemään päivänvalon!

Niskaturvotusultran kuulumisia

Eilen vihdoin koitti se hieman pelätty ja vähän jännitetty ultra. Oltiin aika tiukalla aikataululla liikkenteessä ja saman tien kun ilmoittauduttiin niin meitä jo kutsuttiinkin kätilön luokse. Kätilö täytteli ensin neuvolakorttia ja kyseli kuulumisia ja sitten kävin pissalla ja riisuuduin samalla ultrausta varten. Nirppu löytyikin heti sikeitä vetelemässä ja kätilö otti mittoja eri kohdista. Kertoi koko ajan samalla mitä näki ja kaikki tuntui olevan hyvin, jäsenet ja sisäelimet oikeilla paikoillaan ja sydän sykki. Vauva vaan ei meinannut suostua heräämään joten kätilö ei saanut alakautta ultralla katsottua niskaturvotuksen tilannetta. Kätilö pyysi minua yskimään ja yritti itse kevyesti ultralaitteella herätellä tyyppiä ja taputteli mun mahan päältä mutta tyyppi vaan nukkui. Kätilö totesi että mitään syytä huoleen ei ole mutta että hän ei viitsi kovin kovakouraisesti ravistella tai laittaa minua hytkymään ettei kohtuontelossa oleva hematooma äidy vuotamaan. Siinä vaiheessa siirryttiin ultraamaan vastan päältä.

Hyvin näkyi onneksi sitäkin kautta ja saatiin niskakin esiin. Kätilö heti sanoi että niska näyttää varsin sirolta ja ohuelta, lopullinen mitta olikin 0,5 mm joten ei syytä huoleen vaan kaikki näyttää olevan oikein mallillaan. Vauva vaan piti saada hereille joten sain käskyn pukea ja käydä hieman kävelyllä, kätilö täytteli sillä välin koneelle tietoja ja saatiin aika rakenneultraan 26.1.2011. Kävely auttoi ja Nirppu olikin kääntynyt 180-astetta kun ultrattiin vatsan päältä uudelleen. Kuultiin sydämensyke joka oli varsin vahva ja säännöllinen, syke oli 163. Vauva innostuikin oikein kunnolla liikkumaan ja kätilö ultrasi sitä pomppimista pitkään että nähtiin kunnolla koko tyyppi. <3

Ihana kokemus ja aivan ihana kätilö, niin rauhallinen ja erittäin asiansa tunteva. Jäi todella lämmin fiilis tilanteesta. Saatiin mukaan taas pitkä rimpsu kuvia, varmaan 10 kappaletta.

Laskettu aika vahvistui nyt 11.6.2011 joten raskausviikko vaihtuu jatkossa lauantaisin eikä sunnuntaisin.

Kasvukipuja

Kaksi työpäivää takana, hengissä edelleen! En tosin saanut maanantain vastaisena yönä nukuttua pahoinvoinnin takia juuri ollenkaan ja osaksi varmaan jännitti työhönpaluukin. Reippaana kuitenkin nousin ja tein lähtöä, menin vaan bussipysäkille aivan liian aikaisin kun en muistanu että mihin aikaan bussi tulee meidän kohdalle.

Koko päivä meni muita ihmisiä tarkkaillessa ja pelätessä että huomaako joku että olen raskaana. No, ei huomannut. Tänään toisena päivänä oli jo rennompi tunnelma ja pääsin vähän juttuihin mukaankin. Ihana nähdä kollegoita pitkästä aikaa ja päästä nauramaan kahvitunnille.

Raskausoireista uutena on tullut jonkunlaiset kasvukivut vatsalle. Välillä tuntuu kuin revittäisiin jotain lihasta alavatsalla tai sitten pistelee navan vierestä molemmilla puolilla. Luin neuvolasta saamastani odotus-oppaasta että näillä viikoilla kohtu nousee ylös lantiolta ja tuumasin että olisiko nuo nopeasti ohimenevät kivut sitten siihen liittyviä?

Nirpun kuuntelua kotidopplerilla

Tänään alkavan 12. raskausviikon kunniaksi päätin kokeilla hieman pitkäjänteisemmin huuto.netistä ostamaani kotidoppleria ja se tosiaan kannatti. Hetken etsimisen jälkeen kuulin vienon viuhviuhviuh -äänen ihan alavatsalta, melkein häpykarvojen tuntumasta. Huikkasin tulevan isänkin kuuntelemaan ihmettä!

Meidän vauva! Ihan kurkkua kuristaa kuinka onnellisia me ollaan. <3

Tänään kävin myös ostamassa töihin vähän päällepantavaa. Vanhat farkut ei mahdu jalkaan eikä töihin voi pukukoodin mukaan oikein mennä verkkareissa tai pitkiksissäkään, joissa olen kotona heilunut, joten ostin kahdet äitiyshousut, toiset mustat perus suorat housut ja toiset tummat, melkein mustat farkut. Näiden lisäksi on ne aiemmin kirppikseltä ostamani harmaat pillit äitiysfarkut. Yläosaksi ostin tumman luumun värisen äitiys-kauluspaidan. Yläosia minulla on onneksi muitakin jotka menee, pitkiä neuleita, neuletakkeja ja tunikoita lähinnä.

Vaateostosten lisäksi ostin kaapin täydeltä eväitä ja välipaloja töihin vietäväksi, en tosiaankaan halua olla huonovointinen töissä kun en pääse siellä mihinkään lepäämäänkään. Pitää sitten vaan livahtaa röökiporukan vanavedessä pihalle haukkaamaan happea jos tulee kovin paha olo. Ei tietenkään imemään nikotiininkyllästämää ilmaa keuhkoihin vaan ihan raikasta meri-ilmaa.

Nyt jo vähän jännittää töihin meno

Olen varmaan siksikin pysytellyt touhukkaana koska töihin palaaminen ensi maanantaina hieman jännittää. Olen kyllä saanut ihania ja kannustavia viestejä kollegoiltani koko sairauslomani ajan ja tiedän että he ymmärsivät täysin sairauslomani syyn vaikka alkuun pelkäsinkin että syyttävät minua heidän pulaan jättämisestä. Olen kuitenkin ollut reilu 2 kk sairauslomalla joten työhön ja normaaliin arkeen palaaminen vaatii hieman paneutumista ja ajatustyötä.

Toinen mikä jännittää on tietenkin tämä raskaus-asia ja se miten asia otetaan työyhteisössä. Olen 1,5 vuoden sisällä omien laskujeni mukaan 10. joka jää äitiyslomalle eikä ketään ole palkattu sijaiseksi paitsi yhdelle esimiehenä toimineelle eli kato on ollut aika hurja ja työmäärä on lisääntynyt huomattavasti jäljelle jääneillä. Mutta se on kyllä mielestäni johtajiston asia järjestää ja järkeistää työmääriä ja hoitaa tarpeeksi tekijöitä. Se vaan ei ikävä kyllä ole hoitunut toivomallamme tavalla ja siitä olen itsekin elävä esimerkki kun työntekijästä imetään viimeisetkin voimat eikä apua saa mistään ennenkuin on aivan uupunut.

Olemme kuitenkin todella tiivis porukka ja olen melko varma että en kauaa pysty pitämään raskautta salassa. Jatkuva eväiden pupeltaminen ja vessassa ravaaminen kiinnittää varmasti naisporukassamme huomiota, eri asia vaan että kehtaako kukaan kysyä mitään vai tuumaavatkohan että voisiko tilanne johtua vaikka saamastani masennuslääkityksestä, samoin kuin tuleva painonnousu. Jännittää kyllä!

Ps. meidän Nirppu alkaa muistuttaa jo oikeaa vauvaa tuossa sivupalkin kuvassa! <3

Touhukkaana

Olen pari päivää ollut aika touhukkaana liikkeellä ja saanutkin paljon aikaiseksi. Pitää alkaa pikkuhiljaa totuttautumaan aktiivisempaan elämään kun palaan töihin ja normaaliin arkeen. Pahoinvointi on pysynyt aika hyvin taustalla mutta tänään vatsaa on vähän kivistänyt ja nivusissa tuntuu ajoittain jotain kiristelyä. Varmaan siksi että olin eilen jalkeilla ja liikenteessä melkein 8 tuntia. Sen lisäksi luin neuvolasta saamastani kirjasta että "kohdun ympärillä on ligamenttejä, nivelsiteitä ja jänteitä, jotka pitävät kohdun paikoillaan. Kun kohtu kasvaa, ligamentit venyvät ja tämä voi sattua. Ligamentit ovat kiinnittyneet nivusiin. Eräät kokevat voimakasta ja melkein kouristuksina tuntuvia kipuja nivusissa. Kipu kestää kuitenkin yleensä vain lyhyen aikaa."

Olo alkaa olla aika luottavainen raskauden suhteen. Huomaan etten enää niin hysteerisenä tarkkaile oireita vaan osaan jo vähän nauttiakin raskaudesta ja uskallan vähän miettiä tulevaakin. Miestä olen joutunut hieman toppuuttelemaan autokuumeensa kanssa, heti kun plussa pärähti testiin niin mies on kohkannut isomman auton hankintaa ja nyt kun ollaan tultu suurimmalle osalle ystävistä ja sukulaisista kaapista ulos uutisen kanssa niin mies pähkii illat pitkät lapsellisten miesystäviensä kanssa mikä olisi paras auto meille ja mihin autoon mahtuu minkäkinlaiset vauvanvaunut. Ihan söpöähän tuo on mutta ei ehkä vielä ihan ajankohtaista.

"Hehkuu! Kultaa! Tuus kattoo tätä autoa, vaan 30.000 ajettu ja automaattivaihteet!" Wuhuu..

Viikko vielä sairaslomaa

Kävin perjantaina kontrollissa sairasloman jatkoa varten ja yllätin itsenikin kun totesin että voisin alkaa jo suunnitella töihin paluuta. Sovittiin että olen vielä tämän viikon kotona mutta sitten voisin palata töihin ja katsoa mihin jaksaminen riittää.

Se että onnistuinkin nyt tulemaan raskaaksi ei kylläkään poista sitä tosiasiaa että olen ollut erittäin uupunut ja ahdistunut joka pitkittyneenä jo muuttui masennukseksi mutta nyt tuntuu siltä että olisin tarpeeksi vahva kokeilemaan taas töitä. Ja pääseehän sieltä taas poiskin jos tuntuu etten pärjää. Minulla on onneksi maailman ihanin lääkäri joka tukee ja kannustaa kaikessa.

Jatkossa menen psykologin juttusille ja yritän hoitaa itseäni sitä kautta. Lääkkeet olen nyt jättänyt kokonaan pois ja päätös tuntuu hyvältä. Tiedän että monet äidit käyttää tuota samaa lääkettä paljon pidempään raskauden kanssa mutta omalla kohdallani uskon selviäväni ilman lääkitystäkin jos vaan pääsen purkamaan päätäni ammattilaisen luokse säännöllisesti.

Kerrottiin eilen vauva-uutisia

Oltiin eilen minun sukulaismiehen 50-vuotiskutsuilla ja kerrottiin siellä kauan odotettu vauva-uutinen porukoille. Saatiin paljon onnitteluja, halauksia, kyyneleitä ja iloisia huudahduksia. Tuntui hyvältä kun kaikki tuntui menevän ihan sekaisin uutisista. Moni joka ei tiedä meidän lapsettomuustaustasta on varmaan jo ajatellut että vaikka rakastankin lapsia yli kaiken niin en jostain syystä ehkä itse halua omia. Siksi yllätys oli monelle niin täydellinen!

Se mikä vähän himmensi omaa iloani oli se että samantien kun uutinen oli ilmoilla niin minun mahastani tuli vapaata riistaa, sitä paijattiin ja muutenkin käpälöitiin koko ajan. Tiedän että ihmiset ei varmasti tarkoita pahaa mutta itse olen aina ollut todella tarkka reviiristäni niin tuo tuntui ikävältä. Tykkään kyllä halata läheisiäni ja ystäviäni mutta tuollainen koskettelu menee oman rajani yli. Voin vaan kauhulla kuvitella mitä se tulee olemaan kun vatsa oikeasti alkaa näkymään. Käpälöijät saa kyllä varoa sormiensa puolesta! Mur!

Pikku-Nirppu vilkutti äidilleen!

Varasin sitten kuitenkin tänään ultra-ajan Femedaan kun satuin heti aamulle saamaan. Vuotoa ei ole tullut sen yhden kerran jälkeen eikä ole ollut varsinaisia kipujakaan mutta jonkunlaisia tuntemuksia on kuitenkin alavatsalla ollut ja nivuset on ollut hieman kipeät. Mies sanoi että mene ihmeessä jos siltä tuntuu.

Lääkäri kuunteli mun huolet ja merkkasi hetken neuvolakorttia ja sitten päästiin taas tositoimiin! Ja ruudulla näkyikin heti meidän tyyppi, Nirppu. Siellä se villisti touhotti ja viuhtoi käsiä ja jalkoja koko 3 cm vartalollaan. Voi rakkaus! <3

Lääkäri tutki tarkkaan Nirpun yksiön ja totesi että kohtuontelossa on pikkuruinen hematoomasirppi josta vuoto on voinut aiheutua. Hematooma löytyi kohtuontelon etuseinän yläpuolelta eikä ulotu istukan alle joten on erittäin vaaraton ja normaali löydös. Hyvä vaan tietää että mahdolliset vastaavat pienet tuhrut johtuu mitä suurimmassa määrin varmasti tuosta syystä.

Joten kyllä, tuossa eilisen kuvan masussa tosiaan köllöttelee meidän vauva! :D

Iltapöhömöhömaha 10. raskausviikolla

Kuten kuvastakin huomaa niin minun kiroukseni on heikko alaselkä joka on ihan notkollaan ja se varmaan osaltaan vaikuttaa siihen että masu näyttää isommalta kuin onkaan mutta on minusta tuossa jo selkeää vauvamasua eikä pelkkää pömppöä? Eikö? :)

Sydänpysähdys!

Eilen olin taas todella huonovointinen koko päivän mutta oloa helpotti aina hetkeksi kun vähän söin jotain. Illalla olo oli kuitenkin sen verran huono että pyysin miestä tuomaan akupiste-rannekkeeni ja asettelin ne paikalleen. Muuten minulla on niistä pelkkää hyvää sanottavaa, auttaa kyllä pahoinvointiin mutta kun niitä pitää pidempään niin ainakin omat linnunluiset ranteeni alkaa särkemään. Joten siksi pidän rannkkeita vaan pahimman pahoinvoinnin aikaan.

Illalla iltatoimilla kävin tietenkin myös pissalla ja pyyhkiessäni alapäätä paperiin piirtyikin rusehtava viiva. Tunsin kuinka veri jäätyi suonissani. Pyyhin uudestaan ja edellistä haaleampi rusehtava tippa näkyi paperissa. Vedin muutaman kerran syvään henkeä ja päätin että koska mitään kipuja ei ole niin en ala panikoimaan. Voin oikeasti taputtaa itseäni selkään koska en tosiaankaan saanut mitään täysiveristä paniikkikohtausta, pyörin vain hetken sängyssä miettien asiaa.

Muistin Sarin kommentin siitä että mahdollinen vuoto on ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ihan normaalia. Kuiskasin kuitenkin miehelle että paperiin oli tullut pientä rusehtavaa tuhrua käydessäni vessassa ja mies, tyynenä ja vakaana kuin kallio, vaan paijasi päätäni ja kysyi että haluanko tänään mennä käymään ultrassa.

Mitään viitteitä mistään pienestäkään vuodosta ei yöllä eikä aamulla enää näkynyt ja sanoin aamulla miehelle että uskon kaiken olevan hyvin mutta aion soittaa neuvolaan iltapäivästä koska niin minua kehoitettiin tekemään jos tulee yhtään mitään mieltä askarruttavaa tai kysyttävää.

Migreeniä pukkaa!

Olen nyt jo kaksi kertaa tämän raskauden aikana kärsinyt migreenistä ja pahoin pelkään että se on ollut vasta alkusoittoa. Äitini sairastui pahaan migreeniin odottaessaan pikkusiskoani ja näyttää siltä että olen perinyt häneltä tämän taipumuksen. Olen vuosien saatossa kärsinyt itsekin muutamista migreenikohtauksista ja viime vuosina niitä on tullut yhä useammin.

Esnimmäisellä kerralla pari viikkoa sitten ihmettelin kun en nähnytkään enää telkkarista tekstitystä maatesssani sängyllä katsomassa telkkaria. Päätä ei onneksi pahemmin siinä kohtaa vielä särkenyt ja tajusin kyllä aika pian mistä on kyse. Sujin telkkarin, avasin ikkunan ja sammutin valot ja vain makasin kylmässä raikkaassa makuuhuoneessa silmälaput silmilläni. Kipu ei onneksi yltynyt kovin pahaksi mutta koko illan oli ikävä kiristävä tunne pään ympärillä, sellainen kurja jälkituntemus joka migreenistä jää.

Toinen kohtaus olikin eilen. Heräsin päiväunilta järkyttävään päänsärkyyn ja veisasin uudesta tanskalaistutkimuksesta siinä kohtaa viis ja otin yhden parasetamolin joita lääkäri on minulle joskus kirjoittanut saatesanoilla että näitä voi käyttää sitten raskauden aikanakin. Päänsärky ei kyllä lääkkeellä heellittänyt joten pyysin miestä tuomaan pakastimesta yhden kylmägeelipussin jonka laitoin pyyhkeen sisään ja otsalleni. Jossain kohtaa kipu onneksi hellitti ja pystyin nousemaan sängystä ylös, mutta taas päätä jäi ilkeästi kiristämään koko illaksi. Itse asiassa vieläkin olo tuntuu hieman hontelolta ja päässä tuntuu vaimea kipu.

Menen perjantaina lääkärille kontrolliin sairaslomani jatkumisesta ja ajattelin samalla kysyä olisko migreeniin lääkitystä jota voisi raskaana ollessa käyttää. Ei tätä kipua kyllä joka viikko kestä. =/

Nukkumatti hukassa

Olen jo muutamana aamuna herännyt siinä 4.30 - 5.30 aikaan väsyneenä mutta saamatta enää unta. Jos hyvin on käynyt niin olen saattanut nukahtaa myöhemmin uudestaan pitkällisen pyörimisen jälkeen mutta on toi vähän liian tuskallisen aikainen aika herätä.

Eilen kävin kaupassa ostamassa välipalatarpeita ja olin kaukaaviisas niin että otin nukkumaan mennessä yöpöydälle mukaan yhden mustikkakeittopikarin ja soijakaakaopikarin ja kun tänä aamuna taas siinä 05 aikaan heräsin niin ryystelin soijakaakaon menemään ja uni tulikin melkein heti uudelleen ja heräsinkin vasta 09 aikaan uudestaan. Eli päättelen tästä että herään huonoon oloon noin aikaisin vaikka illalla olenkin syönyt ihan kunnon iltapalan, eilenkin kinkkupiirakkaa ja salaattia.

Kaupasta ostin siis noita mustikkakeitto- ja soijakaakaotörppöjä, kuivattuja hedelmiä pahimpaan makeanhimoon, kuivattuja omenalastuja sitruunalla maustettuna ja Elovenan välipalajuomaa. Näillä nyt koitetaan pitää paha olo loitolla. Sen lisäksi kotoa löytyy pähkinöitä, kirsikkatomaatteja ja Elovenan pussipuuroja.

Haluan vielä lisätä tuohon aiemman tekstin kommenttiosiossa käytyyn keskusteluun että edelleen haluan korostaa sitä että en osaa selittää sitä miksi niin kovasti mietin, pohdin ja jännitän sitä nt-ultraa, en vain osaa. Enkä varsinaisesti ole kauhuissani siitä että "ai kauhea jos meille tuleekin kehitysvammainen lapsi!" ja toivon että nämä pohdintani ei ole loukannut ketään. Se otetaan vastaan mitä Luoja meille suo ja sitä pientä ihmisen alkua me tullaan rakastamaan niinkuin ei ketään koskaan aiemmin, hän on meistä kahdesta lähtöisin ja kaikkein tärkein juuri sellaisena kuin on.

Eikä nämä ajatukseni ei ole mitenkään tahdonalaisia enkä tosiaankaan mieti koko hereilläoloaikaani sitä tulevaa ultraa ja mitä jos... Tänne blogiin on vaan helppo kirjata sellaisia ajatuksia jotka vaan käykin välillä mielessä ja ehkä vähän jäsentää sillä tavalla omaa ajatusmaailmaansa. Olen aina ollut tällainen murehtija ja etukäteen asioita ehkä liikaakin pohtiva mutta onneksi mieheni on taas aivan toinen ääripää. Hän on ikuinen Olli Optimisti, häntä ei mikään suru tai murhe saa lannistumaan eikä hän ikinä mieti tai pohdi mitään asioita etukäteen, mikä on mielestäni ihailtavaa mutta totuuden nimissä usein myös raivostuttavaa. Hänelle jokainen päivä on uusi seikkailu ja mahdollisuus vaikka mihin upeaan tapahtumaan kunhan vaan ottaa asiat niinkuin ne kohdalle sattuu ja vaalii niitä. Hän näkee jokaisessa pilvessä sen kultareunan ja valaa usein uskoa minuunkin omalla esimerkillään. Siksi me ollaankin niin hyvä pari, en tosiaankaan kestäisi olla itsenilaisen murehtijan kanssa. Hulluksi siinä tulisi...

Joten koittakaa kestää minua, yritän kyllä kaikkeni saadakseni itseni rentoutumaan ja rauhoittumaan. Kirjoittaminen on vaan ollut itselleni aina keino purkaa ajatuksia joita en edes aina itse ole tajunnut itselläni olevan kunnes näen ne kirjoitettuna.

Kohti parempaa oloa?

Neuvolassa terkkari muistutti mieleeni ravitsemuksesta puhuessamme että jos on huonovointisuutta niin kannattaa syödä usein mutta vähän. Olin toki tämän ennenkin tiennyt mutta jostain syystä omalla kohdallani lähdin heti vähän vinoon siinä että söin vaan sitä mitä teki mieli JOS teki mieli. Pidin varmaankin liian pitkiä välejä ruokailuissa ja se kostautui pahana olona.

Mutta oppia ikä kaikki! Eilen söin tietoisesti välipaloja pitkin päivää, puuroa, hapankorppuja kalkkunaleikkeellä, jogurttia ja illalla olo tuntuikin jo paremmalta. Pitää vaan hankkia kaappiin kunnon välipaloja joita on helppo napostella pitkin päivää. Saa muuten ehdotella omia hyväksi havaittuja välipaloja jos on vinkata jotain? En ole koskaan ollut oikein mikään napostelija (vaikka ruoka kyllä maistuukin!) joten oma pää lyö ihan tyhjää välipalojen suhteen? Heh...

Iltapäivästä oli sairaalan ultran ajanvaraus ja sain varattua ajan 25.11. niskaturvotusultraan. Jostain syystä hieman jännittää tuo ultra. Pelottaa että onko pienokaisella, bloginimeltään Nirppu (keksin eilen kun odotin unta), kaikki hyvin. Varmaan samanlaisia ajatuksia on muillakin odottajilla mutta omalla kohdallani mietityttää että olenko sittenkin liian vanha äiti? Ja vaikka järjellä tiedän että en ole (karvan alle 34 w), niin silti soimaan itseäni siitä etten aloittanut lastenyrittämistä aiemmin. Mutta hankalahan se olisi ollut aloittaa kun tapasin Elämäni Rakkauden vasta viitisen vuotta sitten ja siitä 4 vuotta meni tahattomasti lapsettomana vaikka yritystä kyllä oli.

Ehkä pitäisi olla armollisempi itseään kohtaan ja luottaa vaan tulevaan. Taas kerran.

Fysioterapiaa

Neuvolasta sain monisteen jossa kerrottiin että kaupunki tarjoaa ensimmäistä lastaan odottaville fysioterapian ryhmätilaisuuksia osana perhevalmennusta ja koska kärsin usein kovista alaselän kivuista niin varasin tänä aamuna heti ajan kiitollisena tällaisesta mahdollisuudesta.

Käyntejä on kaksi, ensimmäinen on jo noin viikoilla 10-12 ja toinen käynti synnytyksen jälkeen johon vauvan saa ottaa mukaan. Tavoitteena on mm. ennaltaehkäistä lantionpohjan toimintahäiriöiden syntyä motivoimalla äidit omaehtoiseen harjoitteluun. Toisen käynnin tavoitteena on äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen sekä vauvan liikunnallisen kehityksen tukeminen arjessa.

Mielestäni hieno tarjous ja mielelläni osallistun tuollaiseen, ryhmässä kaikki ovat sunnilleen samoilla raskausviikoilla ja tiedä vaikka siellä jonkun tuttavuudenkin solmisi. Olisi kivaa jos tuntisi jonkun ihmisen joka olisi samassa tilanteessa kuin itse.

Ensimmäinen neuvolakäynti

Tänään oli siis ensimmäinen neuvolakäynti ja paljon saatiin tietoa. Ensin kävin antamassa pissanäytteen jota olin 4 tuntia pidätellyt ja terveydenhoitaja kävi tarkistamassa näytteen ettei siinä ole mitään tulehduksia yms. Seuraavilla neuvolakäynneillä jätetään myöskin näyte mutta riittää että se on ollut tunnin rakossa ja ensi kerralla terkkari myös näyttää kuinka pissa testataan niin jatkossa sen saa tehdä itse aina ennen käyntiä.

Käytiin läpi meidän historiaa, alkoholinkäyttöä, lähisuvun sairauksia ja muita yleisiä asioita, liikunnasta ja ravinnosta. Seuraavaksi kävin puntarilla ja hitsi, paino on jo pari kiloa noussut raskauden alusta. Omasta mielestäni en syö kovin paljoa kun olen koko ajan pahoinvoiva mutta ehkä sitten menee kuitenkin liikaa herkkuja. Meillä kaikkia äitejä kehoitetaan käymään sokerirasitustesteissä joten siihen menen sitten kun sen aika tulee. Verenpaine ja hemoglobiini on hyvällä tasolla ja terkkari tarkisti käyttämäni raskausvitamiinin että siitä saan kaiken tarvittavan jos lisäksi syön terveellisesti. Joo, syönkin heti kun pääsen tästä pahoinvoinnista..

Seuraavaksi varaan ajan ultraan jossa tarkistetaan niskaturvotus. Terkkari laittoi lähetteen valmiiksi jos päätämmekin haluavamme tarkempiin sikiötutkimuksiin jos ultrassa näkyy merkkejä niskaturvotuksesta. Saatiin myös molemmat miehen kanssa kehoite käydä hammaslääkärissä. Omasta käynnistä onkin varmaan jo pari vuotta aikaa, mies on käynyt muistaakseni joskus alkuvuonna.

Saatiin iso kasa esitteitä, lehtisiä ja ohjeita sekä jonkun DVD:n lapsenhoidosta. Käynnistä jäi tosi hyvä mieli, kaikkiin meidän kysymyksiin vastattiin laajasti eikä jäänyt yhtään sellaista kuvaa että kysellään tyhmiä. Jossain vaiheessa kun terkkari sanoi että seuraavalla kerralla kuunnellaan sitten sydänääniä tuolla doplerilla niin päässäni räjähti ajatus että "Meille tulee vauva!" Hymyilin vaan hölmönä ja pidättelin kyyneltä. :)

Laskettu aika pysyi suht samana, neuvolan laskentakaavan mukaan LA olisi 11.6.2011 kun nettilaskurit antaa tulokseksi 12.6.2011. Sekin kai tarkentuu vielä seuraavassa ultrassa, näin ymmärsin.

Kun tultiin ulos terveydenhoitajan huoneesta niin törmättiin oven takana tietenkin yhteen naapuriimme, kotiäitiin joka oli lastensa kanssa odottamassa vuoroaan. Suustani purkautui spontaani "Fuck!" mutta hienotunteinen naapuri vaan kuiskasi että "Mä en nähnyt sitten yhtään mitään..". Meillä on todella ihanat naapurit ja ollaan läheisiä useimpien perheiden kanssa mutta tätä asiaa ei haluta vielä kuulutella sen laajemmin.

Ruisleipää! Ja muita mielitekoja

Ihan raskauden alusta asti jätin ruisleivän pois aamiaiselta (tosin silloin en vielä tiennyt olevani raskaana) koska vakkariaamiaisleipä aiheutti inhaa närästystä. Samoin jäi kahvi pois syystä että sen haju ja maku etoi. Huvittaa oikein että niin selkeät oireet oli alusta asti ja silti ajattelin kaikkien oireiden johtuvan vain aloittamastani masennuslääkityksestä. Raskaus-ajatus ei käynyt edes mielen vieressä tuolloin.

Pitkään olen syönyt aamupalaksi jotain vaaleita sämpylöitä mutta tänä aamuna mieleni teki oikein kunnon ruisleipää ja miten hyvältä se maistuikaan! Toivottavasti ei ala närästämään tai aiheuta muita vatsanväänteitä.

Yhtenä yönä heräsin horteen rajamailta siihen että nenässäni tuoksui oikein makea ja kypsä kiiwi-hedelmä, oikein vesi herahti kielelle kun sitä ajattelin. Vielä en ole saanut aikaiseksi katsastaa kauppojen kiiwi-valikoimia, mies kun on alkanut hoitamaan pääasiassa meidän kauppakäynnit. En edes tiedä onko nyt kiiwin kausi menossa, appelsiinit on ainakin niin kuivia ja paksukuorisia ettei niitä voi sellaisenaan syödä, mehuksi linkoamisessa niistä onneksi irtoaa vähän nestettä.

Edelleen parhaiten alas menee hieman sulanut mehujäätelö mutta mieleni on myös alkanut valtasti tekemään roskaruokaa, varsinkin Mäkkärin juustohampurilaista! Yleensä syön hampurilaisia hyvin harvoin, ennemmin otan salaatin kuin hampurilaisaterian mutta nyt on toisin!

Huomenna onkin sitten ensimmäinen neuvola edessä. :)

Kaupungilla humputtelemassa

Tein tänään lyhyen kaupunkiretken Kampin kauppakeskukseen ja tarkempi matkan kohde oli äitiysliike Bebes. Löysin eilen netistä heidän sivuiltaan houkuttelevan tuotteen, aamupahoinvointia helpottavan aromaterapiasuihkeen nimeltään Happy Mama Spray ja päätin pistäytyä liikkeessä. Olen aina pitänyt tuoksuista, mieheni tuo minulle melkein aina reissuiltaan hajuveden tuliaiseksi. Sen lisäksi rakastan kaikkia tuoksuvia voiteita ja muita ihonhoitotuotteita joten ajattelin että tuote voisi sopia minulle.

kuva Bebesin sivuilta

Sen lisäksi ostin raskaus- ja matkapahoinvointia helpottavat Sea-Band rannekkeet. Laivalla ollessa kärsin usein matkapahoinvoinnista joten nuo rannekkeet käy siihenkin hyvin. Olemme käyneet joka vuosi risteilyllä mieheni ja perheemme kanssa marras-joulukuussa ja toivon pääseväni ristelemään tänäkin vuonna. :)

Apteekista koukkasin vielä Ladyvita Mama -vitamiineja joita aloin käyttämään säännöllisesti heti kun sain tietää olevani raskaana. Satunnaisesti käytin niitä jo yritysaikana koska jostain kuulin että muualla maailmassa neuvotaan jo lasta yrittäviä naisia käyttämään äitiysvitamiineja.

kuva verkkoapteekin sivuilta

[edit 3.11.] kommenteissa vähän lisätietoa tuosta aromaterapiasuihkeesta, en tiedä voiko sitä sittenkään käyttää sisältämänsä inkiväärin takia!

Karmeita hajuja ja oloja!

Jos viikolla panikoinkin sitä että onko kaikki hyvin kun selkeät raskausoireet katosi niin nyt olen niistä taas kärsinyt oikein rankimman kautta. Vaan en valita! Olen voinut todella huonosti, en saa edes nukuttua pahoinvoinnin takia ja ainoa kiinteä mikä menee alas on mehujäätelö, mieluiten Jaffa-appelsiinimehujää. Toinen mikä maistuu on vastapuristettu appelsiinimehu, Luojalle kiitos pari vuotta sitten ostamastani ja kaapissa pölyyntyneestä mehulingosta.

Tänään jouduin ryntäämään ovesta ulos haukkaamaan happea lenkille kun mies alkoi paistamaan itselleen pekonia aamupalaksi. Haju kuvotti minua niin että oksennus nousi kurkkuun, mielestäni paistuva pekoni haisi ihan jollekin mätääntyvälle ruumiille! Ja normaalioloissa rakastan kunnon pekoniaamiaista. Vieläkin kotona tuntuu leijuvan inha haju vaikka olen tuulettanut asuntoa monta kertaa.

Tänään taisi sitten alkaa 9. raskausviikko, jostain raskauskalenterista luin että tällä hetkellä sikiö on noin mansikan kokoinen. Vatsa on tänään tuntunut erityisen turvonneelta, mieskin äsken ihmetteli mahani kokoa että miten se voi jo niin selkeästi pullottaa. Pitäisiköhän vatsan kasvamista alkaa jo dokumentoimaan valokuvilla?

Toisenlaista parisuhderomantiikkaa

Mies tulee töistä kotiin ja kysyy.

"Miten sä olet voinut, kulta?"

"Ihan hyvin, on ollut aika etova olo koko päivän."

"Ai? No sehän on hyvä. Olen niin ylpeä susta!"

Sisko tukena, istukkatutkimus?

Eilen illalla menin siskon luokse lettukesteille ja luonnollisesti juttelimme aika paljon raskaudestani. Siskolla itsellään on kolme lasta joista nuorin on 6 kk joten vertaistukea ja apua löytyy läheltä. Kyselin neuvolan käytännöistä ja kokemuksia miten siskolla on omat raskaudet sujunut.

Siskon paistaessa lettuja lueskelin hänen Vauva- ja Kaksplus -lehtiään. Sain ehkä vähän lisää luottoa siihen että kaikki tulee menemään ihan hyvin ja että pahinta mitä voin nyt tehdä on stressata ja pelätä koko ajan.

Juttelimme myös istukkatutkimuksesta koska neuvolan ajanvarauksessa minua kehoitettiin miettimään asiaa jo valmiiksi että halutaanko mennä vai ei. Siskoni ei ole käynyt missään raskaudessaan istukkatutkimuksessa vaan on todennut että jos sikiöllä olisi ollut niskaturvotusta niin olisi sitten saattanut mennä tutkimukseen. Itselläni ei ole mitään kantaa asiaan koska en ole ollut tuollaisesta tietoinenkaan. Minulla on monia lapsellisia ystävättäriä enkä muista koskaan kenenkään puhuneen mistään istukkatutkimuksesta, vaikka olisi ollut jo vähän iäkkäämpikin synnyttäjä kuten itse kai jo 30+ vuotiaana olen. Käsitin että tuo tutkimus olisi avoin kaikille halukkaille mutta ikään kuin 'suositellaan' yli 35-vuotiaille lisääntyneen riskin myötä.

"Tavallisin syy tutkimuksen tekemiseen on äidin iän myötä kasvava lapsen kromosomisairauden riski tai riskiraskausseulonnassa todettu kohonnut Downin oireyhtymän mahdollisuus." Löysin tekstin netistä.

Onhan tässä onneksi vielä aikaa päättää tuo. Ja neuvolantäti lupasi lähettää jonkun tietopaketin meille kotiin jossa on tietoa asiasta.

Onko teillä lukijoilla kokemusta istukkatutkimuksesta?

Meidän tarina

Tapasin mieheni klassisesti baarissa kun sinnikäs mies haki minua koko ajan tanssimaan. Vaihdoimme numeroita mutta en ollut erityisen kiinnostunut miehestä. Menikin pari viikkoa ennenkuin tapasimme uudelleen. Tapailimme muutamia kertoja kunnes tajusin että mies on iloisin, spontaanein ja hyväsydämisin ihminen jonka olen koskaan tuntenut. Ja että hän on kovin ihastunut minuun. Huomio tuntui hyvältä ja huomasin itsekin kehittäneeni hyvin syviä tunteita miestä kohtaan. Aika pian muutimme yhteen ja miehestä tuli kertakaikkiaan paras ystäväni.

Olimme seurustelleet melkein vuoden kun mies taas aloitti keskustelun perheenlisäyksestä. Itse en ollut koskaan erityisesti ajatellut hankkivani lapsia mutta sen tiesin että jos lapsia joskus saisin niin haluaisin ehdottomasti tämän miehen lasteni isäksi. Jätimme ehkäisyn pois ja jatkoimme elämäämme normaalisti. Oltuamme puolisen vuotta ilman ehkäisyä kävin gynekologillani ja kyselin neuvoja kun en ollut tullut raskaaksi. Gyne neuvoi ovulaatiotestien käyttöön ja sanoi ettei vielä kannata olla huolissaan. Meni kuitenkin taas aikaa ja menin uudestaan lääkäriin, tällä kertaa saimmekin lähetteen Naistenklinikalle tutkimuksiin. Tutkimuksiin ja niihin liittyviin toimenpiteisiin meni mielestäni todella pitkä aika ennenkuin päästiin ensimmäiseen hedelmöityshoitoon. Tarkkaa aikaa en muista mutta kyllä siinä meni reilusti yli vuosi kun ensimmäinen inseminaatio tehtiin. Lapsettomuuden diagnoosi oli joku vaikea latinankielinen sana joka tarkoitti sitä että miehen spermassa on vähän siittiöitä.

Koska itselläni on erittäin säännöllinen kuukautiskierto ja vahva hormonaalinen toiminta niin jouduimme odottamaan inssihoitojen välillä pitkät tovit ettei hoidot sekoita omaa hormonitoimintaani. Kahden epäonnistuneen inssin jälkeen lääkäri suositteli koeputkihedelmöitystä. Tässä kohtaa vihelsin pelin tauolle koska en tuntenut olevani henkisesti valmis rankempiin hoitoihin.

Vuosi sitten menimme naimisiin ja muutimme uuteen ihanan valoisaan kotiimme. Ajatus hoidoista pyöri taustalla mutta en ollut edelleenkään valmis jatkamaan hoitoja. Kesällä vihdoin puhuimme että syksyllä lomien jälkeen voisimme palata hoitotauolta takaisin mutta tällä kertaa yksityiselle klinikalle koska olin hieman pettynyt Naistenklinikan pitkiin odotuksiin ja että usein ajanvaraukseen soittaessani minulle tarjottiin eioota, mutta soita ensi kierrosta uudestaan kiitos ja näkemiin.

Tuli syksy mutta huomasin voivani henkisesti erittäin huonosti. Sain paniikkikohtauksia, olin erittäin itkuherkkä ja todella uupunut koko ajan. Sain sairaslomaa ja mielialalääkkeet ja diagnoosiksi masennuksen. Ja samaan aikaan kun aloittelin lääkitystä niin olinkin tullut raskaaksi!

Nyt siis opettelen elämään masennusdiagnoosin kanssa ja sen tiedon kanssa että olenkin raskaana, vastoin kaikkia odotuksia.

En tiedä saako tästä tekstistä mitään selvää, takana on erittäin huonosti nukuttu yö ja tunteet ovat taas todella pinnalla.

Oireita ja tuntemuksia

Kirjaan näitä nyt tajunnanvirrasta ylös ettei pääse unohtumaan. Heräsin yöllä huonovointisena ja hapuilin pimeässä tieni vessaan. Tuntui että sydän löi miljoonaa ja hain vielä keittiöstä lasin tuoremehua. Olen nukahtanut samantien kun pääsin sänkyyn.

Pari kertaa heräsin yöllä siihen että kylkeä vaihtaessa rintoihin sattui. Muuten nukuin niin sikeästi etten ollut kuullut kun mies oli lähtenyt töihin vaikka yleensä aina herään siihen kun kolistelee aamutouhuissaan. Heräsin 8.30 aivan varmana että mies on myöhästynyt töistä mutta olikin mennyt jo aikoja sitten.

Voin aamulla taas aika huonosti ja otin jääkaapista toisen lasin tuoremehua, mutta tällä kertaa mehu maistuikin suussani ihan kissanpissalle! Hyi hitto. Nyt olisi nälkä mutta muisto tuosta kamalasta mausta estää aamupalahaaveet.

Rintoja myös hieman aristi kun puin rintaliivit päälle.

Eilen illalla itkin hetken oireideni katoamista miehen kainalossa ja sitten katselin Youtubesta erilaisia rentoutumisvideoita. Mieskin pitää ensiarvoisen tärkeänä että en nyt stressaa ja pelkää koko ajan. Jos haluan niin voidaan mennä ultraan tarkistamaan onko kaikki hyvin mutta nyt näiden lievien oireiden palatessa en ainakaan tällä hetkellä koe tarpeelliseksi. Neuvolan puolesta ensimmäinen ultrahan on vasta joskus viikolla 12.

Hysteerinen odottaja ratissa

Mähän olen nyt ihan liekeissä kun toinen postaus jo samalle päivälle. Mutta pakko kirjoittaa ylös. Kävin asioilla ja olin autolla liikenteessä. Kotiinpäin ajaessa hidastaessani sellaiseen hidastustöyssyyn näin sivusilmällä että orava vilahtaa mun auton alle! Olin jo alkamassa vollottamaan koska mielessäni näin että orava muussaantuu takarenkaan alle, mutta ei. Taustapeilistä näin että kurre teki jonkun ihmeellisen hyppykierreloikan ja vipelsikin matkoihinsa edelleen ihan kokonaisena.

Säikähdin kuitenkin tilannetta ja lausuin mielessäni pahoittelut jonnekin tuonne yläkertaan tai missä näistä asioista nyt pidetäänkään kirjaa että se oli vahinko ja että tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut tappaa tai millään tavalla vahingoittaa viatonta luontokappaletta.

Pysähdyin punaisiin liikennevaloihin ja suljin hetkeksi silmäni rauhoittaakseni mieltäni (iltapäivän liikenne, harvoja autoja liikkeellä joten uskalsin pitää silmät kiinni ehkä kokonaista 3 sekuntia siinä paikallaan seisovassa autossa) niin eikös joku neropatti takana ala soittaa torveaan kun valo olikin noin sekunti sitten jo vaihtunut vihreäksi.

Ai j*malauta, oli näin [näyttää sormillaan noin sentin matkaa] lähellä etten hypännyt autosta ulos ja tempaissut takana tööttäilijän autonovea auki ja alkanut kurkku suorana huutamaan että "Mä meinasin just ajaa oravan yli ja nyt mua pelottaa että karma tai joku vastaava tyyppi rankaisee mua sillä että mun syntymättömälle lapselle tapahtuu jotain joten jos sulla oli jotain asiaa niin kuule antaa tulla vaan!? Ja jos on noin v*tun kova kiire niin lähde ensi kerralla vähän aikaisemmin, ei ole kuule terveellistä tuollainen stressaaminen ja että pitää sormeaan koko ajan torvella vaan päästäkseen v*ttuilemaan muille. Voit päästä vielä hengestäsi sen takia!" (*

Mutta ei, en mennyt raivoamaan vaan jatkoin tyynen rauhallisesti matkaa aina siihen saakka kunnes iso kuorma-auto meinasi pyyhkäistä minut autoineni ojaan ajaessaan tuhatta ja sataa vastaan mun kaistalla kurvin takaa. Onneksi ajoin itse suht hiljaa ja kerkesin väistää. Kuski oli vaan päättänyt hieman oikaista kurvia.

Joten nyt ollaan varmaan sujut? Karma?

*) niin että mitkä ihmeen mielialanvaihtelut...? Heh :D

Ihana mies!

Minulla on aivan ihana aviomies! Kannustava, luotettava kuin kallio, rehellinen, ikuinen optimisti joka puhuu ja pussaa ja pitää minua kuin kukkaa kämmenellään. En ole sanonut hänelle mitään näistä päänsisäisistä möröistäni ja peloistani mutta mieheni lukee minua kuin avointa kirjaa.

Eilen sain tämmöisen ison kimpun yllätykseksi kun hän tuli töistä kotiin. :)

Neuroottinen odottaja täällä hei...

Minulla on aiemmin ollut rinnat todella arat ja kipeät mutta nyt parin päivän ajan kipu on hellittänyt ja rintoja aristaa vaan kun otan illalla liivit pois ja rintojen asento muuttuu. Ensimmäisenä mieleen iskee tietenkin huoli! Miksi näin selkeä oire vähenee yhtä äkkiä? Tein äsken hermostuksissani yhden raskaustestinkin ja mielestäni se testiviiva ei ole enää yhtä tummakaan kuin kontrolliviiva, tosin ei ollut aamupissasta tehty niinkuin neuvotaan. Onko normaalia (että joku hullu testaa näin usein raskautta joka on jo ultralla todettu..) että raskaustestin testiviivan väri vaihtelee vaikka raskaus etenee?

Heh, se siitä rentoutumisesta ja huolettomuudesta! Olenko ihan toivoton?

Varasin ajan neuvolaan, menemme torstaina 4.11. aamusta. Terkkari neuvoi varautumaan 90 minuutin ensikäyntiin ja että pitää jättää pissanäyte joka on ollut rakossa yli 4 tuntia. Kääks! Mulla on muutenkin koko ajan pissahätä, miten voin pidättää noin pitkään. Terkkari nauroi ja neuvoi että kannattaa laittaa herätyskello soimaan viiden aikaan aamusta ja käydä sitten pissalla niin ei tarvitse koko aamua kärvistellä.

Siskoni antoi kullanarvoisen ohjeen, jos ei tule verta niin kaikki on hyvin.

Onhan?

Rentoutumiseen

Rakastamme miehen kanssa matkustelua. Kävelemistä valkoisilla hiekkarannoilla laineiden kuohuessa rantaan ja auringon vajotessa meren taakse. Tämä video tuo mieleeni vuoden takaisen ihanan häämatkamme ja sitä katsoessa vajosin syvälle muistoihin ja mietteisiin. Tunsin meren tuoksun nenässäni ja upottavan hiekan varpaissani.

Tätä videota aion jatkossakin käyttää rentoutumiseen. Olen lukenut että sikiö vaistoaa äidin tunteet ja mielenliikkeet ja pelkään olleeni liian pelokas ja huolestunut näin alkuraskaudesta. Yritän ottaa tavaksi katsoa tämän tai jonkun vastaavan rentouttavan videon kerran päivässä. Makaan sohvalla läppäri jalkojen päällä ja uppoudun ajatuksiini ihanan musiikin siivittämänä.

Onko muilla odottajilla jotain hyviä rentoutumisvinkkejä?

Kirpputoriostoksia

Käytiin aamulla miehen kanssa kirpputoreilla kiertelemässä ja voi miten olisi mieli tehnyt jo ostella kaikkia suloisia pieniä vauvanvaatteita. Kahteen pöllökuosiseen potkupukuun miellyttiin oikein tosissaan mutta todettiin olevamme liian taikauskoisia ostamaan vielä tässä vaiheessa mitään. Oli kuitenkin kiva jo tutkailla tarjontaa ja katsella hintoja. Hyväkuntoisia käytettyjä lastenvaatteita ja -tarvikkeita tuntuu kyllä olevan paljon tarjolla ja ihan edulliseen hintaan.

Itselleni ostin iltojeni lämmikkeeksi suloisen kuumavesipullon joka on verhottu vaaleanpunaisella sydänkuvioisella puuvillaneuloksella, maksoi 2 euroa. Toiselta kirppikseltä bongasin kasan äitiysvaatteita ja ostinkin pinosta itselleni yhdet pillimalliset äitiysfarkut masutuubilla 4 eurolla. Vatsani on ollut iltaisin kovin turvonnut ja tavan farkut painaa jo ikävästi mahaa (olen kyllä muutenkin lihonnut kesän aikana hurjasti masennuksesta johtuvasta lohtusyömisestä). Farkut on tosi miellyttävät päällä ja kangas tuntuu paljon mukavammalta mahaa vasten kuin kireä farkunvyötärö.

Katsotaan saisinko aikaiseksi ottaa kuvat ostoksista ja liitettyä ne tänne. :)

Raskausoireita

Ensimmäinen oire jonka huomasin oli tolkuton väsymys. Siis kertakaikkiaan kaikennielevä uupumus ja voipuneisuus joka ei helpotu mistään määrästä lepoa. Toisena vahvana oireena on rintojen arkuus, vaatteet hankaa ilkeästi rintoja ja rinnat tuntuu jotenkin raskailta. Kolmantena oireena on pahoinvointi ja ehkä siihen liittyvä närästys. Pari kertaa on noussut jo oksennus kurkkuun mutta en ole vielä joutunut halailemaan vessanpönttöä. Pahoinvointi yleensä yltyy iltaisin mutta nyt olen keksinyt sellaisen helpotuksen että otan iltaisin närästyslääke Rennietä, se helpottaa olotilaa. Ilmeisesti närästys aiheuttaa pahoinvointia tai toisinpäin? Neljäntenä oireena samaan aikaan edellisten kanssa alkoi paleleminen. Kotiasuni on muuttunut T-paidasta ja legginseistä fleece-kerrastoon, villasukkiin ja kahteen peittoon.

Uutena oireena olen kiinnittänyt huomiota jatkuvaan pissahätään. Joka paikkaan missä nykyään käyn joudun kysymään "missä teillä on vessa?". Samoin erilaiset pahat hajut on alkanut vaivaamaan eli hajuaisti on selkeästi herkistynyt. Mies ei tosiaankaan saa aamulla pusua ennen hampaidenpesua tai minulta tulee oksu. Kaikkien tuoksujen pitäisi olla neutraaleita ja raikkaita, ei yhtään tunkkaisia.

Yksi oire vielä minkä olen nyt huomannut on pienet vihlaisut alavatsassa, varsinkin jos olen kauan jalkeilla. Jostain luin että nämä ohimenevät kivut johtuisi kohdunkannattimien löystymisestä. Kuulostaa ihastuttavalta...

Vanhemmille kertominen

Olimme sopineet että jos ultrakuulumiset on hyviä niin käymme tekemässä kierroksen minun vanhempien ja miehen äidin luona. Ensin menimme minun vanhempien luokse. Yritin soittaa äidille että piipahdamme kylään mutta hänellä oli puhelin koko ajan varattu, tiesin kuitenkin että ovat melko varmasti kotona. Ja onneksi asuvat ihan lähellä meitä. Siellä oltiinkin kotona mutta äidin puhelu vaan venyi ja venyi. Lopulta puhelu onneksi päättyi ja saatiin kerrottua asiamme että jos hyvin käy niin meitä on kesäkuussa kolme.

Vanhemmat ottivat uutisen todella suurella ilolla vastaan, halailtiin ja kyynelehdittiin siinä tovi ja me kerrottiin miten tässä tilanteessa nyt ollaan ja näytettiin saamiamme ultrakuvia jotka isäni mielestä, kaikella rakkaudella, muistuttaa lähinnä jotain avaruusoliota. Äiti keitti kahvit ja he ottivat mieheni kanssa kahvin seuraksi konjakkitujut juhlan kunniaksi.

Seuraavaksi mentiin miehen ädin luokse, miehen isä on valitettavasti menehtynyt pari vuotta sitten. Anoppi otti uutisen vastaan iloisena yllätyksenä, hän kun ei tiedä mitään meidän lapsettomuushistoriasta toisin kuin minun vanhempani. Anoppi kertoi minkälainen lapsi mies on ollut ja oli kiva jutella aiheesta hänen kanssaan.

Illalla äitini vielä soitti ja kertoi että olivat laittaneet isän kanssa kuohuviinipullon pakkaseen ja juoneet tulevan perheenlisäyksen kunniaksi koko pullon! Keskellä viikkoa!

Nyt siis meille tärkeät ihmiset tietävät asian ja voin rauhassa keskittyä vatsan kasvatteluun. Ystäville ja muille sukulaisille aiomme kertoa vasta kun ensimmäinen kolmannes on onnellisesti ohi.

Ultrakuulumisia

Tänään oli siis alkuraskauden ultra Femedassa ja odotushuoneessa meinasin pyörtyä kun jännitti niin paljon. Lääkäri oli hieman myöhässä ja meinasin jo pyytää miestä hakemaan paperipussin johon voin hyperventiloida. Päästiin kuitenkin vastaanotolle ja aivan ihastuttava harmaa herrasmies otti meidät vastaan. Kerroin lääkärille taustamme ja miten pitkällä epäilen raskauden olevan.

Sen jälkeen päästiinkin tositoimiin eli rouvalta housut pois ja petiin selälleen, mies ohjattiin pedin viereen. Ensin lääkäri tunnusteli paikkoja käsin ja sitten ottikin ultralaitteen käteen. Alkuraskauden ultrahan tehdään alakautta ja yritin parhaani mukaan pitää paikat rentoina että saadaan paras mahdollinen kuva tilanteesta. Lääkäri tutki ultrakuvaa hetken ryppy otsallaan ja päästi pienen äännähdyksen jonka mielessäni tulkitsin "jaa, mitäs omituista täällä näkyykään". Yritin tulkita lääkärin ilmettä ja näytöllä näkyvää kuvaa ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes lääkäri kysyi että "Näettekö mikä se tuolla sykkii? Se on sydän ." :) Kaikki on hyvin, näkyi ruskuaispussi josta alkio saa ravintonsa (jos siinä mielenliikutuksessa jotain jäi mieleeni) ja mikä tärkeintä, pieni sydän läpätti villisti.

Raskaus vastaa laskelmiani eli tänään mennään viikolla 6+3. Huomenna voinkin varata ajan neuvolaan.

Ihonhoitoa

Olen saanut leukaani muutaman ison ja hemmetin kipeän finnin. Äitini sanoo aina että leuan alueella olevat finnit on 'hormonifinnejä' eli johtuu hormoneista ja niin se taitaa olla. Olen yrittänyt ottaa nyt ihoni tarkempaan hoitoon. Pesen kasvoni iltaisin vaahtoavalla kasvojen pesuaineella vaikka en meikkaakaan ja rasvaan pintakuivat kasvoni kosteuttavalla yövoiteella. Finnit onkin onneksi jo hieman kuivumaan päin.

Tämän lisäksi olen ottanut jo nyt tavaksi rasvata vatsani ja kylkeni paksulla ihovoilla suihkun jälkeen. Olen aina ollut todella herkkäihoinen ja varsinkin talvisin kärsin todella kuivasta ihosta mutta usein olen kuitenkin laiminlyönyt kroppaani joten siksi tuntuu mukavalta hieman panostaa itseensä ja vartaloonsa. Olenhan nyt vastuussa myös toisesta elämästä sisälläni.

Huomisen ultra hieman kyllä jännittää ja mietityttää. Onko kaikki hyvin? Jatkuuko raskaus normaalisti, saadaanko me todella kesäkuussa vauva käsivarsillemme? Olen silti yrittänyt pitää mieleni tyynenä, se tapahtuu mitä tapahtuu ja parhaani olen kuitenkin tehnyt.

Ystäviä kylään

Ystäväperhe kaukaa tulee huomenna meille yökylään syyslomaa viettämään ja itseäni hieman jännittää että paljastuuko tilanteeni. Ystäväni tietää pitkästä tiestämme lapsettomuuden kanssa ja olisi tietenkin mukava kertoa hänelle nyt kun nähdään pitkästä aikaa mutta päätimme miehen kanssa että emme kerro asiasta vielä kenellekään, ainakaan ennen keskiviikon ultraa. Jos siellä kaikki näyttää hyvältä niin pohdimme kertovamme asiasta vanhemmillemme melko pian. Ainoa meidän kahden lisäksi joka tietää raskaudesta on siskoni, kolmen lapsen äiti. Sanoin miehelle että minun on pakko saada kertoa asiasta jollekin saman (eli raskauden) kokeneelle ja rakas ja luotettava siskoni oli tietenkin luonnollinen valinta. Näytin siskolle digitaalista raskaustestiä jossa luki Raskaana ja vain tuijotimme toisiamme halaten kyynelten valuessa ja hymyillen leveästi. Se oli aika liikuttava tilanne.

Olen ollut iltaisin todella huonovointinen ja hieman pelkään että minun tuurillani kuitenkin oksennan kun ystävät ovat kylässä, en ole siis vielä kylläkään kertaakaan oksentanut. Olen myös käynyt tyhjentämässä molemmat kylppäreiden roskakorit ja tutkinut tarkkaan ettei tekemiäni (heh, kymmenen kappaletta..) raskaustestejä loju missään.

Muita oireita on edelleen todella arat rinnat, tekisi mieli nukkua rintaliivit päällä ettei rinnat pääse hiertymään lakanoihin ja pelkkä suihkuveden valuminen rinnoille tuntuu hiekkapaperin kosketukselta. Minua myös närästää melkein koko ajan, syön jotain tai en. Toivotan kyllä tervetulleeksi kaikki oireet jotta tiedän että raskaus jatkuu.

Salapoliisin hommissa

Mies lähti eilen ystäviensä kanssa ulkoilemaan yöelämään ja itse vietin illan salapoliisin hommissa. Mieleeni muistui päivä kesälomaltani kun olin vienyt kummityttöni kaupunkiin syömään ja elokuviin ja jouduimme koukkaamaan apteekin kautta ostamassa särkylääkettä koska kuukautiskipuni olivat niin kovat. Kalenterin tarkempi tutkiminen paljasti että se on ollut elokuun 13. päivä ja perjantai, heh. :)

Siitä laskin 26 päivää eteenpäin joka on normaali kiertoni ja sain tulokseksi syyskuun 7. päivän. Syötin tämän päivän vau.fin sivuilla laskettu aika -laskuriin viimeisiksi kuukautisiksi ja laskuri ehdotti että hedelmöittyminen olisi tapahtunut syyskuun 19. päivä sunnuntaina ja se voi pitää oikein hyvin kutinsa koska olin ollut sen viikonlopun reissussa ja meillä oli sunnuntai-iltana miehen kanssa aika kiihkeä jälleennäkeminen.

Joten vailla parempaa tietoa asiasta kuin nämä Erittäin Tarkat ja Muutenkin Pätevät Laskelmani niin raskaus olisi nyt kestänyt 6+0 viikkoa. Jännä nähdä onko ensi viikon alkuraskauden ultra samaa mieltä.

Olet 6 viikkoa raskaana.

Hedelmöitys tapahtui noin:

19.9.2010

Sydän alkaa lyödä:

14.10.2010

Alkio alkaa liikkua:

7.11.2010

Alkiosta tulee sikiö:

14.11.2010

Kaikki sisäelimet muodostuneet:

14.11.2010

Keskenmenon riski pienenee:

28.11.2010

Ultraääni:

28.11.2010

Pahoinvointi vähenee:

5.12.2010

Sukupuoli mahdollista selvittää (ei näy vielä ultrassa):

12.12.2010

Sikiö nielee ja pissaa:

26.12.2010

Sikiön liikkeet tuntuvat:

9.1.2011

Sikiölle kehittyy unirytmi:

23.1.2011

Sikiö alkaa kuulla:

13.2.2011

90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:

13.3.2011

Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:

17.4.2011

Äitiysloma alkaa:

8.5.2011

Laskettu aika:

12.6.2011

Kuinka tulin testanneeksi?

Aloitin siis kolmisen viikkoa sitten masennuslääkityksen joka voi aiheuttaa kaikenlaisia oireita ja tuntemuksia, niinpä en alkuun yhtään ihmetellyt järkyttävää väsymystä, pahoinvointia, närästystä, rintojen arkuutta ja ruokahaluttomuutta. Kaikki nämä oireet löytyy listattuna lääkeinfoon.

Eräänä päivänä vaan mieleeni tupsahti että koskahan kuukautiseni oikein alkaa. Tutkin kalenteria mutta en ole kesän jälkeen merkannut mitään ylös enkä yhtään muistanut koska edelliset kuukautiset olisi ollut (on ollut kuitenkin aina säännöllinen 26-päivän kierto) niin annoin asian olla, olin vain niin väsynyt etten jaksanut miettiä asiaa enempää. Sitten yhtenä päivänä alaselkää ja -mahaa alkoikin tutusti poltella kivusta joka minulla edeltää menkkoja. Mutta mitään ei tullutkaan, ei vuotoa eikä kaikennielevää jomotusta ja kipua?

Mietin muutamana aamuna että tekisin raskaustestin mutta totesin sen olevan kuitenkin turhaa, menkat alkaa kyllä aikanaan. Torstai-aamuna päätin sitten testata, saisinpahan mielenrauhan. Olin joskus aiemmin tilannut ovulaatiotestejä netistä ja paketin kylkiäisenä tuli kaksi digitaalista raskaustestiä, toinen viikkonäytöllä ja toinen ilman. Hapuilin toisen testin käteen kaapista, sen ei-viikkonäytöllisen ja pissasin kuppiin samalla kun lueskelin testin ohjeita. Testitikku kuppiin 20 sekunniksi ja kolmen minuutin päästä tulos on luettavissa.

Kerkesin nostaa alushousut ylös niin testiin rävähtikin sanat Gravid Raskaana! Mitäh?? Tein vielä muutaman jo vanhaksi menneen (08/2010) liuskatestin joihin piirtyi samantien kaksi vahvaa viivaa. Ei voi olla totta??

Perjantai-aamuna eli eilen teinkin sitten sen viikkonäytöllisen testin joka näytti Raskaana 3+ eli hedelmöittymisestä on kulunut yli kolme viikkoa, sen tarkempaa tietoa raskauden kestosta ei tällä hetkellä ole, en pysty kertakaikkiaan yhtään muistamaan koska viimeiset kuukautiset on ollut.

Varasin eilen ajan naistentautien erikoislääkäriasemalle Femedaan alkuraskauden ultraan ja sain ajan ensi viikon keskiviikoksi. Silloin selviää varmaankin tarkempi kesto raskaudelle.

Tänä päivänä

Eilen aamulla raskaustestin (ja toisen ja kolmannen..) jälkeen se oli pakko uskoa. Ensimmäistä kertaa koko neljä vuoden lapsettomuuden jälkeen ruudussa todellakin lukee Gravid Raskaana.

Ensimmäinen huoli iski samantien, olen kolme viikkoa sitten diagnosoitu masentuneeksi ja syön mielialalääkettä. Tutkin hetken nettiä ja löysin Teratologisen tietopalvelun numeron josta tiedustelin voiko syömäni lääke aiheuttaa virheellisen positiivisen raskaustestiin? Ei voi ja lääkettä on ihan turvallista käyttää siihen saakka kunnes menen uudestaan kontrollikäynnille jolloin sovimme lääkärin kanssa lääkkeen käytön jatkosta. Puhelimitse saamani ohjeen mukaan käyttämäni nukahtamislääke sen sijaan pitäisi jättää ottamatta.

Mies oli soittamastani uutisesta enemmän kuin onnessaan, onhan perheenlisäys ollut hänenkin unelmansa niin pitkään. Laittoi vielä onnea tihkuvan tekstiviestin perään. :)

Neljä vuotta sitten päätimme antaa lapselle mahdollisuuden tulla ja vuoden päästä siitä hakeuduimme Naistenklinikalle tutkimuksiin kun toivottua raskautta ei alkanut kuulumaan. Kävimme tutkimuksissa jossa miehen sperma todettiin hieman vähäsiittiöiseksi ja kävimme kahdessa inseminaatiossa, tuloksetta. Näiden hoitojen jälkeen halusin pitää tuumaustaukoa koska en ollut varma mitä mieltä olisin lääkärin ehdottamista rankemmista hoidoista.

Tauko venyi ja venyi ja yllättäen tuntuikin helpommalta olla kokonaan yrittämättä. Kun ei merkannut menkkoja kalenteriin, ei laskenut ja testannut parhaita onnistumispäiviä niin ei pettynyt joka kerta niin rankasti kun menkat taas alkoikin.

Silti taustalla häilyi toive omasta lapsesta. Mieleni mustui ja sairastuin masennukseen johon uskalsin vasta nyt syksyllä hakea apua.

Ja sitten, eilen auringonsäde vihdoin pilkisti meidänkin elämään. En tiedä miten tämä kaikki päättyy mutta aion nauttia nyt vain tästä hetkestä. Olen raskaana.