keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Mamma lähtee kylpemään!

Mies on varannut meille toisesta kaupungista pienen kylpyläloman koska olemme perjantaina lomalla ja lähdemme huomenna aamusta ajelemaan kohti määränpäätä. Ajatuksena oli että minä menisin johonkin hemmotteluhoitoihin sillä aikaa kun mies kävisi kylpylän puolella pulikoimassa mutta kun soitin hoitolan ajanvaraukseen ja kyselin mitkä hoidoista sopisi raskaana oleville niin sainkin kielteisen vastauksen. Ensin hoitaja vain epäili että hoidot eivät ehkä sovi mutta lupasi vielä selvittää asian ja soitella takaisin.

Soittelikin myöhemmin takaisin ja kertoi soittaneensa johonkin terveydenhoitoalan ammattilaisnumeroon ja kysyneensä asiaa ja joutui ikäväkseen toteamaan että heidän hoidot eivät ole tarpeeksi turvallisia raskaana oleville. Syiksi luetteli mm. sen että hoitolan käyttämiä aromaterapiatuotteita ei suositella raskaana oleville ja hieronta nostaa verenpainetta mikä voi olla haitaksi sekä kokovartalohieronta voi laittaa sellaisia kuona-aineita liikkeelle jotka pahimmassa tapauksessa ajautuu istukkaan ja aiheuttaa sikiölle jotakin haittaa. Joten ei hemmotteluhoitoja tälle mammalle. Suositteli tilalle jotain käsi- tai jalkahoitoa mutta ne oli mielestäni suhteessa aika hinnakkaita verrattuna noihin havittelemiini hemmotteleviin kokovartalohoitohin.

Onneksi pakaroissa oleva atooppinen ihottuma on hieman rauhoittunut niin kehtaan ehkä mennä sitten hetkeksi miehen seuraksi uimaan ja poreisiin. Eihän se ihottuma mihinkään tartu eikä varmaan kertakäynnillä ole suurta haittaa kun ihokaan ei ole rikki mutta itsestäni ei ole kiva mennä tuollaiseen ympäristöön jos iho on punainen ja ärtyneen näköinen.

Mutta itselleni riittää kyllä hemmotteluksi se että päästään vielä miehen kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa. Puhumattakaan hotelliaamiaisesta, jota jo nyt kuolaan kun vain mietin asiaa.

Seuraavaksi on vain perinaisellinen ongelma että mitä kylpylään päälle. En omista uimapukua ja jotenkin vierastan ajatusta pyöristyneen mahan kanssa bikineissä esiintymisestä. Vaikka muuten raskausmahaani rakastankin ja voin hyvin pukeutua vatsan muodot paljastaviin tai jopa korostaviin asuihin mutta paljaan raskausmahan esittely ei houkuta. Tunnen itseni liian alastomaksi silloin. Uimapuvun hankintaa olen muutenkin miettinyt mutta tuumasin että onko ne sellaisia että jos nyt ostaa niin menee vielä päälle kun vatsa on oikeasti iso? Ja näyttääkö nyt hassulta jos vatsan kohdalta kangas vielä lepattaa tyhjänä? Vaikeata..

6 kommenttia:

  1. Jopas nyt on hassua, ettei raskaana olevia voi muka hieroa. Eräs ystäväni, joka sai kesällä vauvan, oli juuri silloin keväämmällä selvittänyt, että raskaana olevia voi kyllä hieroa, mutta kylkiasennossa. Mahallaanhan ei ymmärrettävistä syistä voi olla :)

    Aromaterapian sen sijaan kyllä tajuan hyvin, en "sekaantuisi" niihin varmaan kaiken varalta itsekään.

    Hauskaa ja rentouttavaa kahdenkeskistä lomaa!

    VastaaPoista
  2. Verona, perinteinen niskahieronta olisi onnistunut mutta noista muista hieronnoista tosiaan sanoi ettei onnistu, ainakaan heillä. Kyselin intialaista päänahanhierontaakin kun sitäkin oli listalla mutta ei sekään kuulemma käy.

    Toisaalta ymmärrän kyllä jos eivät halua ottaa riskiä että jotain käykin.

    VastaaPoista
  3. Heipat!

    Bongasin toisen massun kasvattajan blogin ja liityin lukijaksi! :) Itse menen tällä hetkellä viikoilla 23+4.

    Aika hassu juttu kyllä tuo hieronta. Itse olen käynyt koko raskausajan kuukauden välein selkä/hartia/niska/käsi/rintalihas/pää/kasvo- eli varmaan puolihieronnassa. Tämän viikon kerta oli eka, ettei hierottu mahallaan. Ihan alaselkää ei ole hierottu raskaustiedon jälkeen, mutta muuten kyllä ihan normaalisti. Nyt kun ei enää voitu hieroa vatsaltaan, niin hierottiin istualtaan selkä ja hartiat. Eipä ainkaan tuo minun hieroja ole mistään kuona-aineista puhunut :O

    VastaaPoista
  4. Oi pliis laita bikinit minunkin puolestani!! En enää voi käyttää niitä (ehkä koskaan) hirveiden raskausarpien takia, nyyh. No, ainakaan ensi kesänä, silloin mahakin varmaan roikkuu... Joten laitathan bikinit ja nautit kunnolla!

    VastaaPoista
  5. Olisivatko sitten nimenomaan nuo aromaattiset aineet se pääasiallisempi syy kieltäytyä? Itsekin kävin hierojalla muutama kuukausi sitten, kun mahalla oli jo ihan kokoa, eikä muuta rajoitusta ollut kuin että tietenkään mahallaan ei voinut olla. Kylkiasennossa onnistui varsin hyvin.

    Luulisin, että uimapuvut on kyllä tehty sitä ajatellen, että menee koko raskausajan. Ainakin ostamani äitiyshousut ovat mahtuneet koko ajan. Uimapukuhan on vielä niin joustavaa materiaalia, että tuskin mitään ongelmaa on. Enkä usko, että siihen mitään "pussia" jää. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun pääset rentoutumaan<3 Itellä ihan samat aatokset, kun rakastan uimista ja en taas tykkää biksuja pitää..tilasin itelle ellokselta uuden uikkarin jospa massu siihen mahtuupi :)

    VastaaPoista