sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ostohousut jalassa kirpputorilla

Nythän tämä ostomania sitten heräsi ja hankintaputki lähti päälle. Mies heräsi tänään jo ennen kahdeksaa ja patisti minutkin ylös. Läheisellä jäähallilla oli kirpputori jonne aamupalan jälkeen suunnaattiin matka. Ja vaikka tuntui että myyjiä ei ollut montaakaan ja vielä vähemmän lastenvaatemyyjiä niin silti löydettiin Nirpulle ensimmäiset vaatteet. Kuvien ostoksiin meni yhteensä tasan 10 euroa.



Kaksi lyhythihaista bodya ja myssy.



Pitkähihainen body, kahdet sukat ja ohuet tumput, myyjä suositteli tumppuja ettei aivan pieni vauva pääse raapimaan itseään?



Velourpuku, harmillisesti salama vaan väärentää väriä koska puvun väri on enemmänkin tumma kitti kuin siniharmaa.



Pussilakana ja tyynyliinasetti.


Paikan päällä ostoksia tehdessä vaatteet tuntui olevan sukupuolineutraaleja mutta nyt kun katson kuvia niin onko ne ehkä vähän enemmän poikamaisia? Hmm..?

5 kommenttia:

  1. Iik, ihana etenkin tuo velourpuku! Ostomania kun lähtee käyntiin, sitä on yllättävän vaikea saada tyrehdytettyä. ;) Minusta ainakin tuntuu, että täällä hukutaan vauvanvaatteisiin, mutten siltikään malta odottaa, että pääsisi koluamaan kirppiksiä.

    VastaaPoista
  2. Mitähän tästä vielä meilläkin tulee kun minä taidan olla meistä kuitenkin se "järjen ääni", mies olisi ostellut jo vaikka ja mitä jos en sitä toppuuttelisi. :D

    VastaaPoista
  3. Voi miten suloisia ostoksia! Ja tosiaan tosi söpönen tuo velourpuku <3

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Meille tupsahti tyttö tammikuussa ja olen noista vauvanvaatteista huomannut että kietaisupuvut on parhaita -ainakin meillä:)
    Ja varsinkin kun vauva vähän kasvaa ja alkaa noita kakkajuttuja tulemaan niin on paljon helpompi siivota "täysi pommi" jos ei tarvi likaista pukua pään kautta vielä vetää pois... Mutta makunsa kullakin ja kaikkeen varmaan tottuu, itseä vaan harmitti kun hommasin etukäteen vaatteita ja en kattonut niin tarkkaan että millä tyylillä puetaan, nyt ne pään kautta puettavat on sit jääneet paitsioon eli oli vähän turhia. Tsemppiä loppuodotukseen ja shoppailuiloa!
    t. Helena

    VastaaPoista
  5. Kiitos Helena. :)

    En muista olenko jo johonkin asiaa kommentoinutkin että meillä on myös noita kietaisubodeja ja -paitoja ostettuna yhteensä toistakymmentä eri kokoisia. Ne on vaan sellaisia tylsiä valkoisia tai vaaleita joten niitä en ole kuvaillut blogiin.

    VastaaPoista