keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

4D-ultran kuulumisia

Käytiin eilen Femedassa 4D-ultrassa. Olin varannut ajan jo pari viikkoa sitten kun mieleen iski huoli että jos supistelut aiheuttaakin paikkojen pehmentymistä niin mitkä mahdollisuudet Nirpulla on selvitä jos pahin tapahtuu ja synnytys käynnistyy ennenaikaisesti. Olin jo perumassa aikaa kun supistelut sairauslomalla levätessä helpotti mutta mieheni ja äitini oli sitä mieltä että kannattaahan mielenrauhasta vähän maksaa ja käydä näytillä.

Ja olihan se ihan mieltä rauhoittava käynti. Nähtiin että Nirppu on kunnossa, yhden A4:sen verran tuli kertomusta siitä että kaikki mitä lääkäri näki (mm. kallo, sydän, aivot, keuhkot, vatsalaukku, selkäranka, iho) oli oikein normaalia. Sormia ja varpaitakin oli oikea määrä ja Nirpun ja istukan verenkierto ja -virtaus oli kunnossa. Nirppu on jo kovasti asettunut pää alaspäin mun lantioon joka lääkärin mukaan aiheuttanee supistelut. Mitään suurempia viitteitä ennenaikaisesta synnytyksestä ei kuitenkaan ole mutta lääkäri kehotti tosiaankin tässä tilanteessa lepäilemään runsaasti. Vauvan tämän hetkinen painoarvio on 1490 g ja syntymäpainon arvio 3500 g.

Nähtiin pari vilausta kasvoistakin kun suostui hieman raottamaan käsivartta pois naaman edestä, pieni nykerönenä ja mietteliäs alahuuli törröllään, aivan ilmetty isänsä. Voi rakkaus! Nirppu räpytteli vähän silmiäänkin ja katseli tarkkaavaisesti jonnekin kaukaisuuteen (heh, ahtaassa kohdussa...) ja välillä lipoi kielellä huuliaan, hörppi lääkärin mukaan kuulemma lapsivettä. Saatiin kotiinviemisiksi taas pitkä rimpsu kuvia ja näkymät DVD:lle tallennettuna.

5 kommenttia:

  1. Mielenrauha on kyllä kultaa. Ihana kokemus teillä ollut! Voi suloista Nirppua. <3

    VastaaPoista
  2. Äni, ihana mutta vähän kivuliaskin kokemus. Siitä en muistanut kirjoituksessa mainitakaan mutta kun lääkäri kunnolla yritti kaivaa Nirpun kasvoja ultrattavaksi tuolta nivusten seudulta niin meinasi jaloista lähteä melkein tunto kun sattui aika kovasti se painelu. =/

    pumpulia, helpotti kyllä kummasti omaa oloa. :)

    VastaaPoista
  3. Tänään vasta löysin sun blogin, parempi kuitenki myöhään kuin ei silloinkaan. Luin heti koko tarinan alusta asti. :) Samanlaisia ajatuksia täällä käydään läpi (l.a. 12.8.), joten kiitos vertaistuesta. :)
    Kaikkea hyvää ja ihanaa odotuksen jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Hanna lukijaksi ja ihanaa odotusta sinullekin! :)

    VastaaPoista