Tapasin mieheni klassisesti baarissa kun sinnikäs mies haki minua koko ajan tanssimaan. Vaihdoimme numeroita mutta en ollut erityisen kiinnostunut miehestä. Menikin pari viikkoa ennenkuin tapasimme uudelleen. Tapailimme muutamia kertoja kunnes tajusin että mies on iloisin, spontaanein ja hyväsydämisin ihminen jonka olen koskaan tuntenut. Ja että hän on kovin ihastunut minuun. Huomio tuntui hyvältä ja huomasin itsekin kehittäneeni hyvin syviä tunteita miestä kohtaan. Aika pian muutimme yhteen ja miehestä tuli kertakaikkiaan paras ystäväni.
Olimme seurustelleet melkein vuoden kun mies taas aloitti keskustelun perheenlisäyksestä. Itse en ollut koskaan erityisesti ajatellut hankkivani lapsia mutta sen tiesin että jos lapsia joskus saisin niin haluaisin ehdottomasti tämän miehen lasteni isäksi. Jätimme ehkäisyn pois ja jatkoimme elämäämme normaalisti. Oltuamme puolisen vuotta ilman ehkäisyä kävin gynekologillani ja kyselin neuvoja kun en ollut tullut raskaaksi. Gyne neuvoi ovulaatiotestien käyttöön ja sanoi ettei vielä kannata olla huolissaan. Meni kuitenkin taas aikaa ja menin uudestaan lääkäriin, tällä kertaa saimmekin lähetteen Naistenklinikalle tutkimuksiin. Tutkimuksiin ja niihin liittyviin toimenpiteisiin meni mielestäni todella pitkä aika ennenkuin päästiin ensimmäiseen hedelmöityshoitoon. Tarkkaa aikaa en muista mutta kyllä siinä meni reilusti yli vuosi kun ensimmäinen inseminaatio tehtiin. Lapsettomuuden diagnoosi oli joku vaikea latinankielinen sana joka tarkoitti sitä että miehen spermassa on vähän siittiöitä.
Koska itselläni on erittäin säännöllinen kuukautiskierto ja vahva hormonaalinen toiminta niin jouduimme odottamaan inssihoitojen välillä pitkät tovit ettei hoidot sekoita omaa hormonitoimintaani. Kahden epäonnistuneen inssin jälkeen lääkäri suositteli koeputkihedelmöitystä. Tässä kohtaa vihelsin pelin tauolle koska en tuntenut olevani henkisesti valmis rankempiin hoitoihin.
Vuosi sitten menimme naimisiin ja muutimme uuteen ihanan valoisaan kotiimme. Ajatus hoidoista pyöri taustalla mutta en ollut edelleenkään valmis jatkamaan hoitoja. Kesällä vihdoin puhuimme että syksyllä lomien jälkeen voisimme palata hoitotauolta takaisin mutta tällä kertaa yksityiselle klinikalle koska olin hieman pettynyt Naistenklinikan pitkiin odotuksiin ja että usein ajanvaraukseen soittaessani minulle tarjottiin eioota, mutta soita ensi kierrosta uudestaan kiitos ja näkemiin.
Tuli syksy mutta huomasin voivani henkisesti erittäin huonosti. Sain paniikkikohtauksia, olin erittäin itkuherkkä ja todella uupunut koko ajan. Sain sairaslomaa ja mielialalääkkeet ja diagnoosiksi masennuksen. Ja samaan aikaan kun aloittelin lääkitystä niin olinkin tullut raskaaksi!
Nyt siis opettelen elämään masennusdiagnoosin kanssa ja sen tiedon kanssa että olenkin raskaana, vastoin kaikkia odotuksia.
En tiedä saako tästä tekstistä mitään selvää, takana on erittäin huonosti nukuttu yö ja tunteet ovat taas todella pinnalla.
Hyvin saa selvää! Teillä on ollut kyllä polveileva matka, mutta toivottavasti se tästä kirkastuu - erityisesti kauan odottamanne ihmeen myötä. :)
VastaaPoistaOnko sinulla nyt jotain lääkitystä tai muita hoitoja masennukseesi?
Minulla ystäväni kertoi sairastuneensa odotusaikana masennukseen, joka paheni synnytyksen jälkeen. Tämä siis tapahtui jo esikoisen kohdalla, mutta vasta toisen lapsen jälkeen hän ymmärsi mistä on kyse. Esikoisen kanssa luuli valtavan väsymyksen ja muiden ahdistavien tunteiden olevan aivan normaalia. Onneksi hän sai heti silloin apua hakiessaan ymmärrystä ja lääkityksen. Nyt on kuulemma huomattavasti parempi olo jo! Hän painotti, että haluaa olla erityisesti minun tukenani odotuksessa, jos vain itse sitä haluan. Että välttäisin samat sudenkuopat, jotka hän joutui rankimman kautta käymään läpi. Tosiystävä. <3
Ymmärrän oikein hyvin pelkosi raskauden päättymisen suhteen. Itsekin pelkäsin sitä kokoajan, vaikka meillä ei edes ollut vaikeuksia saada lasta. Minä olen hirvittävän herkkä ja siksi elämäni on lapsen myötä muuttunut hiukan sekasortoisemmaksi. Pelkään vähän kaikkea enkä vähiten kuolemaa. Sen kanssa on aika ajoin hiukan ahistavaa elää, mutta puhuminen on auttanut aina. Eräällä hyvin läheisellä ihmiselläni oli vakava masennus, joten tiedän hiukan mitä se on. Se on kyllä syytä hoitaa! Lääkärin olen kuullut sanovan, että masennuslääkkeet eivät vahingoita vauvaa niin paljon, kun vahingoittaa alamaissa oleva äiti. En millään lailla kommentoi päätöksiäsi lääkkeiden käytön tai minkään suhteen, halusin vain sanoa kuulemani :)
VastaaPoistaMeidän tarina on muuten hiukan samanlainen, mekin tavattiin romanttisesti baarissa! :D Mies oli muka heti iskenyt minuun silmänsä eikä enää muita nähnyt. Sit tanssittiin tietty hitaat ja siitä seuraavan viikon keskiviikosta lähtien ollaan oltu kuin paita ja peppu. Nyt jo kohta 6 vuotta, joista kohta 4 naimisissa :) Meilläkin mies halusi vauvaa jo paljon aiemmin kuin minä, minua pelotti. Nyt tämän kakkosenkin haaveilun kohdalla meillä olis jo toinen, jos mies olisi saanut päättää! :DD
Tulipa muuten sen verta sekava ja kummallinen kommentti, että en ihmettele yhtään jos et tajua tuosta mitään! :DD :P
VastaaPoistaÄni, eikä tuossa ollut edes koko tarina. Olemme pariskuntana kohdanneet myös paljon kuolemaa, useita läheisiä ihmisiä olemme joutuneet saattamaan hautaan ja sekin on omalta osaltaan vaikuttanut omaan mielenterveyteeni.
VastaaPoistaTällä hetkellä minulla on lääkitys mutta se tullaan varmaankin purkamaan. Menen huomenna lääkäriin keskustelemaan asiasta ja toivon saavani lähetteen psykologille jossa voisin jatkaa tätä masennuksen hoitoa ilman lääkitystä.
Sinulla on kyllä ihana ystävä! <3
Katja, varmasti menettämisen pelko tulee aina olemaan läsnä kun jälkikasvua saa. Sen olen jo oppinut siskoni perheen kasvamista vierestä seuranneena. Pitäisi vaan saada itselleni jostain luottoa ja rauhallisuutta että kaikki tulee menemään hyvin ja jos ei mene niin ei se ainakaan etukäteen suremalla ja murehtimalla muutu. Helpommin vaan sanottu kuin tehty.
Hauskan samanlainen tarina teillä. :) Monesti olen itse kuullut ihmettelyjä siitä kuinka juuri minä, joka en ollut koskaan haaveillut avioliitosta tai lapsista, löysinkään sellaisen miehen joka ehdottomasti halusi naimisiin ja lapsia. Kai se on niin että vastakohdat vetää puoleensa. :D
Hehku, tarinasi kosketti. Onneksi vierelläsi on ihanalta vaikuttava mies ja sisko, jotka lukemastani päätellen tukevat sinua. Toivottavasti saat tukea myös muulta lähipiiriltä ja neuvolasta. :-) Miten kävi lääkärissä, saitko lähetteen psykologille?
VastaaPoistapoplin, mies ja sisko ja koko muu perheeni on aina ollut todella ihanasti mun tukena kaikessa. Muuten en varmasti olisi jaksanut sinnitellä niin pitkään kuin nyt olen sinnitellyt.
VastaaPoistaSovimme lääkärin kanssa lääkityksen purusta ja kun se on tehty niin menen psykologille. Seuraava kontrolliaika lääkäriin on kahden viikon päästä. Olen ihan toiveikas tämän asian suhteen. :)