keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ruisleipää! Ja muita mielitekoja

Ihan raskauden alusta asti jätin ruisleivän pois aamiaiselta (tosin silloin en vielä tiennyt olevani raskaana) koska vakkariaamiaisleipä aiheutti inhaa närästystä. Samoin jäi kahvi pois syystä että sen haju ja maku etoi. Huvittaa oikein että niin selkeät oireet oli alusta asti ja silti ajattelin kaikkien oireiden johtuvan vain aloittamastani masennuslääkityksestä. Raskaus-ajatus ei käynyt edes mielen vieressä tuolloin.

Pitkään olen syönyt aamupalaksi jotain vaaleita sämpylöitä mutta tänä aamuna mieleni teki oikein kunnon ruisleipää ja miten hyvältä se maistuikaan! Toivottavasti ei ala närästämään tai aiheuta muita vatsanväänteitä.

Yhtenä yönä heräsin horteen rajamailta siihen että nenässäni tuoksui oikein makea ja kypsä kiiwi-hedelmä, oikein vesi herahti kielelle kun sitä ajattelin. Vielä en ole saanut aikaiseksi katsastaa kauppojen kiiwi-valikoimia, mies kun on alkanut hoitamaan pääasiassa meidän kauppakäynnit. En edes tiedä onko nyt kiiwin kausi menossa, appelsiinit on ainakin niin kuivia ja paksukuorisia ettei niitä voi sellaisenaan syödä, mehuksi linkoamisessa niistä onneksi irtoaa vähän nestettä.

Edelleen parhaiten alas menee hieman sulanut mehujäätelö mutta mieleni on myös alkanut valtasti tekemään roskaruokaa, varsinkin Mäkkärin juustohampurilaista! Yleensä syön hampurilaisia hyvin harvoin, ennemmin otan salaatin kuin hampurilaisaterian mutta nyt on toisin!

Huomenna onkin sitten ensimmäinen neuvola edessä. :)

3 kommenttia:

  1. Hah, ei oo todellista. Mä oon nyt jo viikon haaveillut Mäkkärin juustohampurilaisesta!! :D :D
    En itsekään yleensä noita syö, joten sinänsä itselleni outo ja uusi mieliteko. Eikä sitä helpota ollenkaan katukuvassa näkyvät "Euron juusto" mainokset. :D
    Sain kuitenkin viikonloppuna eräässä tapahtumassa hodarin, joka saa luvan riittää tällä erää. ;)

    VastaaPoista
  2. Niin, ja onnea huomiseen neuvolaan! :)

    VastaaPoista
  3. Äni, hassua! Mä olen kyllä syönytkin jo muutaman juustohampurilaisen ja voin kertoa että oli just niin hyvää. :D

    Kiitos tsempeistä, kohta mennään! :)

    VastaaPoista