lauantai 6. marraskuuta 2010

Kohti parempaa oloa?

Neuvolassa terkkari muistutti mieleeni ravitsemuksesta puhuessamme että jos on huonovointisuutta niin kannattaa syödä usein mutta vähän. Olin toki tämän ennenkin tiennyt mutta jostain syystä omalla kohdallani lähdin heti vähän vinoon siinä että söin vaan sitä mitä teki mieli JOS teki mieli. Pidin varmaankin liian pitkiä välejä ruokailuissa ja se kostautui pahana olona.

Mutta oppia ikä kaikki! Eilen söin tietoisesti välipaloja pitkin päivää, puuroa, hapankorppuja kalkkunaleikkeellä, jogurttia ja illalla olo tuntuikin jo paremmalta. Pitää vaan hankkia kaappiin kunnon välipaloja joita on helppo napostella pitkin päivää. Saa muuten ehdotella omia hyväksi havaittuja välipaloja jos on vinkata jotain? En ole koskaan ollut oikein mikään napostelija (vaikka ruoka kyllä maistuukin!) joten oma pää lyö ihan tyhjää välipalojen suhteen? Heh...

Iltapäivästä oli sairaalan ultran ajanvaraus ja sain varattua ajan 25.11. niskaturvotusultraan. Jostain syystä hieman jännittää tuo ultra. Pelottaa että onko pienokaisella, bloginimeltään Nirppu (keksin eilen kun odotin unta), kaikki hyvin. Varmaan samanlaisia ajatuksia on muillakin odottajilla mutta omalla kohdallani mietityttää että olenko sittenkin liian vanha äiti? Ja vaikka järjellä tiedän että en ole (karvan alle 34 w), niin silti soimaan itseäni siitä etten aloittanut lastenyrittämistä aiemmin. Mutta hankalahan se olisi ollut aloittaa kun tapasin Elämäni Rakkauden vasta viitisen vuotta sitten ja siitä 4 vuotta meni tahattomasti lapsettomana vaikka yritystä kyllä oli.

Ehkä pitäisi olla armollisempi itseään kohtaan ja luottaa vaan tulevaan. Taas kerran.

11 kommenttia:

  1. Mun tämänhetkiset suosikkivälipalat on hedelmiä ja erityisesti satsumat ja klementiinit kovassa kulutuksessa. Myös soijakaakaot on ihania ja auttavat huonoon oloon sopivalla ravintoainekoostumuksella. Ne säilyy huoneenlämmössä, joten voi aina pitää kassinpohjalla huonon olon varalta. :-)

    Pystyn hyvin samaistumaan sun stressiin. Pitäisi vaan yrittää luottaa elämään, vaikka sitä ei voikaan hallita täysin. Eikä siitä stressaamisesta tämänkaltaisissa asioissa ole edes hyötyä, tekee vain elämästään ikävämpää. Silti stressistä irrottaminen on niin vaikeaa...

    VastaaPoista
  2. poplin, satsumat ja klementiinit saattaisi toimia täälläkin. Ja soijakaakao onkin hyvä vinkki! Onko ne sellaisia pieniä törppöjä joita pillillä juodaan?

    Ei tämä tosiaan pelkäksi iloksi ja onneksi muuttunutkaan kun raskaustesti näytti plussaa. Nyt on vaan erilaiset pelot ja huolet kuin aiemmin. Onneksi on tämä blogi ja sisko lähellä joihin voin purkaa oloani.

    VastaaPoista
  3. Juu, just sellaisia pillillisiä pikkutörppöjä. Mulla on tällä hetkellä alpro soyaa, mutta muitakin merkkejä löytyy ja muistakin aineista esim. kaurasta (sekin musta hyvää). :-)

    VastaaPoista
  4. Itsekin olen noita soijajuomia juonut ja ihan kivoja ne on :) Minä söin kanssa kaikkea raikasta, klementiinejä, päärynöitä ym sellaista. Ja tuoremehua. Minulle terkka sanoi että mantelit on oiva tapa karkottaa ellotusta, mutta minulla ei toimineet. Söin töissä rusinoita, ne maistuivat hormoonien takia kauhealle, mutta auttoivat pysymään tolpillani :)

    Kyllä se pahin huoli ja stressi helpottaa, kun massu ja vauva kasvaa. Nyt alussa kun raskaudesta ei kieli kun omat oireet, niin huoli valtaa mielen helposti. Kunhan vauva alkaa myllätä ja näet hänet ultrassa, niin olosi helpottuu varmasti :) Ja unohda ihan suosiolla nuo ikä-ajatukset. Et ole missään nimessä mikään ikäloppu tekemään lapsia! Ja mielestäni paljon parempi vaihtoehto on tehdä lapset sitten kun elämä on kunnossa, eikä väkisin vääntää jonkin väärän ihmisen kanssa, että saa lapset nuorena! Omaa eläämäänsä ei voi hallita kaikilta osin, vauvat ovat juuri sellaisia olentoja, jotka tuppaavat saapumaan vanhemmilleen juuri silloin kun heidän mielestään on paras aika. Siihen on hyvä luottaa ja tukeutua! :) <3

    VastaaPoista
  5. Itse söin kuorittuja porkkanoita, kirsikkatomaatteja ja viinirypäleitä pahaan oloon ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.

    Äläkä huoli iästäsi - olen nyt 36-vuotias ja meille on tulossa esikoiskaksoset... Kun olen tämän ikäinen niin tietysti olin huolissani kovasti noista seuloista ja kaksosista ne ovat vielä ainoastaan suuntaa-antavia (eli virallisia raja-arvoja ei ole), mutta silti esim. np-ultra ja veriseula plus ikä antoivat tulokseksi 1:51000 eli todella hyvä.

    Tsemppiä ja positiivisia ajatuksia sinulle, vaikka tiedän omasta kokemuksesta, että kaikenlaiset pelot tulevat kyllä mielessä jylläämään.

    VastaaPoista
  6. Minä syön joka päivä töissä aamupäivän nälkään muutaman mantelin, noin 5 kappaletta joista saa sopivasti mahantäytettä ja ravinteita, mutta ei liikaa rasvaa.

    Toinen hyvä matkaeväs esim. tien päällä on ne mustikkakeittopurkit joissa taitaa olla pillikin valmiina. Ja laukun pohjalta löytyy melkein aina myslipatukka tai pari!

    VastaaPoista
  7. Katja, raikasta mullakin tekee mieli mutta toistaiseksi olin keksinyt itsepuristetut tuoremehut, appelsiinit ja ja mehujäät. Mantelit on hyvä vinkki ja jotain pähkinöitäkin multa löytyy kaapista.

    Ja tuota olenkin miettinyt että kun vatsa kasvaa ja vauva alkaa liikkumaan niin jospa sitten voisin itsekin nauttia raskaudesta täysillä. :) Kaikki on nyt niin ihanasti, uusi koti, avioliitto ihanan miehen kanssa ja kaiken kruunaa raskaus, pitäisi vaan nauttia eikä murehtia, mutta kun on tottunut murehtimaan aina ja kaikkea niin käytöstään on vaikea muuttaa. Siinä osasyy masennukseen ja uupumukseen. Huoh!

    Pepe, mies olikin meille eilen ostanut kirsikkatomaatteja, täytyy kokeilla niitä välipalana. Ja viinirypäleitä, niitä en olekaan pitkään aikaan syönyt.

    Yritän olla huolestumatta iästäni, onhan niitä (meitä) synnyttäjiä yli 4-kymppisissäkin jotka saa terveitä lapsia. Terkkari lohdutti mua että periaatteessa tilastollisesti enemmän kehitysvammaisia lapsia syntyy nuoremmille odottajille vaikka riski iäkkäämmillä äideillä onkin korkeampia mutta se taas johtuu siitä että määrällisesti nuoria odottajia on enemmän kuin meitä vähän kypsempiä odottajia.

    Verona, mustikkakeittopurkitkin on hyvä vinkki! Arvasinhan että teihin ihaniin lukijoihin ja kanssabloggaajiin voi luottaa. :)

    VastaaPoista
  8. Itse olen aivan julmetun huolestumaan ja huikehtimaan. Asiat jäävät pyörimään pitkäksi aikaa mieleen ja sillä ne sitten masentaa ja kummittelee aika ajoin. Olen tietoisesti opettelemalla opetellut huolettomampaa ja stressittömämpää elämää ja kyllä se vaan auttaa! Helppoa se ei ole ja kyllä stressiluonne on srtessiluonne aina vaan, mutta kun oppii ottamaan elämän edes vähän kevyemmin, auttaa se suuresti :)

    VastaaPoista
  9. Turha huolehtia tuosta iästä ja np-ultrasta. Kuten tuossa aiemmin jo kirjoititikin, niin tilastollisesti kehitysvammaisia lapsia syntyy enemmän nuoremmille odottajille. Aiemmin kerroin, että itselläni on down-poika ja hänen syntyessään olin 25-vuotias. Mielestäni iällä ei ole paljoakaan merkitystä sattuuko se lottopotti omalle kohdalle. Joillakin ihmisillä vain on taipumusta tuottaa väärin jakautunueita munasoluja iästä huolimatta (toki siittiöissäkin saattaa se virhe olla, mutta se on huomattavasti harvinaisempaa). Mielestäni et ole todellakaan mitenkään vanha odottaja, enemmänkin miettisin näitä asioita, jos olisit yli neljänkymmenen :)
    Ihan turhaan sitä niskaturvotuksen määrää on nyt etukäteen miettiä, kannattaa murehtia vasta sitten jos on jotain aihettaa siihen. Itse et voi mitenkään vaikuttaa asiaan vaikka kuinka pohtisit sitä. Toki on hyvä, jos miettii jo etukäteen miten toimii sitten jos jotain löytyy, mutta minä ainakin tiesin asian vasta siinä vaiheessa, kun meille oli lyöty faktat pöytään.
    Ja vielä tähän loppuun tahdon vielä sanoa, että kyllä sitä erityislastakin voi rakastaa ihan yhtä paljon kuin tavistakin, ellei jopa enemmän.

    Mutta älä Hehku nyt huolehdi turhia, kaikki on varmasti ihan hyvin siinä ultrassa! :)

    VastaaPoista
  10. Katja, tuohon murehtimisen lopettamiseen toivon muun muassa saavani apua sieltä psykologilta kun sinne asti pääsen. En tosiaankaan itse nauti näistä murheistani, koski ne sitten mitä tahansa, ja ainoa lohtuni onkin että ei näistä ajatuksistani monikaan tiedä. Ulospäin olen erittäin iloinen, elämänmyönteinen ja sosiaalinen ihminen, mikä on taas osaltaan vaikuttanut tähän että olen tällä hetkellä masennuksen ja uupumuksen takia sairaslomalla.

    Jenni, kiitos sinulle tsemppaavasta viestistä. Ihan hävettää nyt kun tällaisia asioita murehdin ja toivonkin etten ainakaan ole loukannut sinua tai ketään muutakaan kirjoituksillani.

    VastaaPoista
  11. Et todellakaan ole loukannut ainakaan minua! Turha vain murehtia etukäteen asioita, joihin et voi itse mitenkään vaikuttaa. Mutta toki tiedän, ettei niille ajatuksille oikein voi mitään.
    Ja minä en ole todellakaan niitä ihmisiä, jotka tuomitsevat heti siinä tilanteessa, jos selviäisi, että sikiöllä olisikin jokin kromosomipoikkeama ja päätyy keskeytykseen. Se on täysin jokaisen oma valinta. Eikä minulla ole mitään tarvetta hehkuttaa omia valintojani. Sinun ajatuksesi ja pelkosi ova täysin oikeutettuja.
    Mekin odotettiin suht pitkään raskautumista ja tuo raskauden alku oli minulle yhtä piinaa. Mielessä pyöri samoja ajatuksia ja pelkoja kuin sinulla. Nyt ensimmäisestä kerrasta viisastuneena tiedän, että turha stressaaminen ei ainakaan auta asiaa ja tämä toinen raskaus onkin sujunut tähän mennessä "suhteellisen" stressittömästi.. :)

    Ja hei, eihän sinun tarvitse hävetä mitään, tämähän on sinun blogisi ja saat täällä kirjoittaa mitä itse haluat ja mitä omassa mielessäsi liikkuu. Sehän tämän blogin ideakin kaiketi on :)

    Ja kiitos vielä kivasta blogista! :)

    VastaaPoista