perjantai 26. marraskuuta 2010

Niskaturvotusultran kuulumisia

Eilen vihdoin koitti se hieman pelätty ja vähän jännitetty ultra. Oltiin aika tiukalla aikataululla liikkenteessä ja saman tien kun ilmoittauduttiin niin meitä jo kutsuttiinkin kätilön luokse. Kätilö täytteli ensin neuvolakorttia ja kyseli kuulumisia ja sitten kävin pissalla ja riisuuduin samalla ultrausta varten. Nirppu löytyikin heti sikeitä vetelemässä ja kätilö otti mittoja eri kohdista. Kertoi koko ajan samalla mitä näki ja kaikki tuntui olevan hyvin, jäsenet ja sisäelimet oikeilla paikoillaan ja sydän sykki. Vauva vaan ei meinannut suostua heräämään joten kätilö ei saanut alakautta ultralla katsottua niskaturvotuksen tilannetta. Kätilö pyysi minua yskimään ja yritti itse kevyesti ultralaitteella herätellä tyyppiä ja taputteli mun mahan päältä mutta tyyppi vaan nukkui. Kätilö totesi että mitään syytä huoleen ei ole mutta että hän ei viitsi kovin kovakouraisesti ravistella tai laittaa minua hytkymään ettei kohtuontelossa oleva hematooma äidy vuotamaan. Siinä vaiheessa siirryttiin ultraamaan vastan päältä.

Hyvin näkyi onneksi sitäkin kautta ja saatiin niskakin esiin. Kätilö heti sanoi että niska näyttää varsin sirolta ja ohuelta, lopullinen mitta olikin 0,5 mm joten ei syytä huoleen vaan kaikki näyttää olevan oikein mallillaan. Vauva vaan piti saada hereille joten sain käskyn pukea ja käydä hieman kävelyllä, kätilö täytteli sillä välin koneelle tietoja ja saatiin aika rakenneultraan 26.1.2011. Kävely auttoi ja Nirppu olikin kääntynyt 180-astetta kun ultrattiin vatsan päältä uudelleen. Kuultiin sydämensyke joka oli varsin vahva ja säännöllinen, syke oli 163. Vauva innostuikin oikein kunnolla liikkumaan ja kätilö ultrasi sitä pomppimista pitkään että nähtiin kunnolla koko tyyppi. <3

Ihana kokemus ja aivan ihana kätilö, niin rauhallinen ja erittäin asiansa tunteva. Jäi todella lämmin fiilis tilanteesta. Saatiin mukaan taas pitkä rimpsu kuvia, varmaan 10 kappaletta.

Laskettu aika vahvistui nyt 11.6.2011 joten raskausviikko vaihtuu jatkossa lauantaisin eikä sunnuntaisin.

11 kommenttia:

  1. Oi onnea hyvistä kuulumisista!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla! :-) Sullakin on ihan justiinsa maagiset 12 viikkoa täynnä. Kyllä tää aika kuluu ihmeen nopeasti, vaikka hetkittäin se tuntuukin matelevan. Viikot vaan vierii ja vatsa kasvaa... :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos muupelo!

    poplin, kyllä tuntuu tosiaan että aika kuluu niin nopeasti. Eihän siitä ole kauankaan kun sain tietää raskaudesta ja kohta alkaa jo toinen raskauskolmannes. Ja vatsa tosiaan kasvaa, eräs työkaveri jolle asiasta kerroin (on itsekin raskaana ja jää vuodenvaihteessa äitiyslomalle) sanoikin että en voi asiaa kauan salata töissä koska vatsa näkyy jo aika selvästi. Jaiks!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, aina kiva kuulla hyviä kuulumisia. Tästä se aika alkaakin kulkea hurjaa vauhtia...

    VastaaPoista
  5. Ihanaa luettavaa! Tosi kiva kuulla että teilläkin meni ultra hyvin. :)

    Vähän olen kade, kun saitte paljon kuvia. Me saatiin vain 3 ja nekin ei parhaimmasta päästä. Ruudulla nähtiin selkeämpiäkin otoksia. Mutta noh, meidän kätilöllä oli jotain tulostusongelmia, joten annetaan anteeksi. ;) Pääasia että edes ruudulla nähtiin hyvin, ja että edes jotain muistoa saatiin. :)

    VastaaPoista
  6. Pepe ja Katja :)

    Äni, pääasia tosiaan että näitte että kaikki on hyvin. :) Se ruutu jota itse katselin joka oli sängyn yläpuolella katossa oli jotenkin vähän epätarkka, kätilö sanoi että johtuu siitä että kuva näytetään siinä suurennettuna mutta mies kurkki kätilön olan yli ja sanoi että siinä ruudulla näkyvä kuva oli paljon tarkempi.

    VastaaPoista
  7. Oi ihanaa että kaikki on hyvin! Nyt sitten vaan masun kasvattelua. :)

    VastaaPoista
  8. Tosi hienoa, että kaikki oli ultrassa hyvin! :)
    Ja kyllä olitte onnekkaita kun saitte niin paljon kuvia, me ei saatu ainuttakaan.. :/

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, vatsa tosiaan kasvaa jo kovasti. :)

    Jenni, olipas tylsää että ette saanut kuvia mukaan. Mistähän tuokin johtuu kun olen kuullut molempia että toiset saa kuvia ja toiset ei vaikka olisi käynyt samassa sairaalassakin, riippuukohan sitten vaan kätilöstä?

    VastaaPoista
  10. No meillä varmaan johtui siitä, että meillä niskaturvotus -ultra tehtiin istukkatutkimuksen yhteydessä ja siellä oli mun mielestä vähän liukuhihnameininki. En sitten itse edes tajunnut pyytää kuvaa kun kaikki vaan tapahtui niin nopeasti. Mutta on meillä pari kuvaa rv 7 ja 8.
    Viime raskaudesta kuvia onkin sitten senkin edestä :D

    VastaaPoista