keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Touhukkaana

Olen pari päivää ollut aika touhukkaana liikkeellä ja saanutkin paljon aikaiseksi. Pitää alkaa pikkuhiljaa totuttautumaan aktiivisempaan elämään kun palaan töihin ja normaaliin arkeen. Pahoinvointi on pysynyt aika hyvin taustalla mutta tänään vatsaa on vähän kivistänyt ja nivusissa tuntuu ajoittain jotain kiristelyä. Varmaan siksi että olin eilen jalkeilla ja liikenteessä melkein 8 tuntia. Sen lisäksi luin neuvolasta saamastani kirjasta että "kohdun ympärillä on ligamenttejä, nivelsiteitä ja jänteitä, jotka pitävät kohdun paikoillaan. Kun kohtu kasvaa, ligamentit venyvät ja tämä voi sattua. Ligamentit ovat kiinnittyneet nivusiin. Eräät kokevat voimakasta ja melkein kouristuksina tuntuvia kipuja nivusissa. Kipu kestää kuitenkin yleensä vain lyhyen aikaa."

Olo alkaa olla aika luottavainen raskauden suhteen. Huomaan etten enää niin hysteerisenä tarkkaile oireita vaan osaan jo vähän nauttiakin raskaudesta ja uskallan vähän miettiä tulevaakin. Miestä olen joutunut hieman toppuuttelemaan autokuumeensa kanssa, heti kun plussa pärähti testiin niin mies on kohkannut isomman auton hankintaa ja nyt kun ollaan tultu suurimmalle osalle ystävistä ja sukulaisista kaapista ulos uutisen kanssa niin mies pähkii illat pitkät lapsellisten miesystäviensä kanssa mikä olisi paras auto meille ja mihin autoon mahtuu minkäkinlaiset vauvanvaunut. Ihan söpöähän tuo on mutta ei ehkä vielä ihan ajankohtaista.

"Hehkuu! Kultaa! Tuus kattoo tätä autoa, vaan 30.000 ajettu ja automaattivaihteet!" Wuhuu..

4 kommenttia:

  1. Heheh, toinen on jo niin innoissaan vauvasta :D Hassua miten niin monelle miehelle se eka hankinta vauvaa varten tuntus olevan se isompi auto ;) Ihanaa, että osaat jo ottaa rennommin! :)

    VastaaPoista
  2. Katja, meillä tuntuu kyllä miehellä olevan miltei koko ajan joku tekninen- tai moottoroitu hankinta työn alla mutta nyt saa oikein "luvan" kanssa höyrytä niin ottaa varmasti ilon irti tilanteesta. :D

    VastaaPoista
  3. Mekin mietittiin ensin auton vaihtoa, mutta se ei sitten oikein innostanut edes miestä. Tuntui turhalta pistää ylimääräinen kymppitonni taas autolainaan jos olemassa olevalla selviää, kun niitä muitakin menoja nyt joka tapauksessa tulee. Mentiin vaan kylmästi lastenvaunukauppaan ja alettiin sovitella kaksostenvaunuja takakonttiin. Ja löytyihän heti sopivat! Mutta ihanaa jos miehelläsi on tuollainen "omakin" juttu tähän vauvan tuloon liittyen:)

    VastaaPoista
  4. Pepe, meillä on kyllä ihan tarvekin isommalle autolle kun nykyinen on vain pieni city-auto johon ei takaluukkuun mahdu edes viikonlopun ruokaostokset, puhumattakaan jostain vaunuista. Mutta olen kyllä joutunut olemaan järjen äänenä miehen innostuessa aina vaan isommista ja isommista autoista, kohta se on varmaan hankkimassa meille jo jotain paketti-autoa! ;D

    VastaaPoista